Anna Kaarina Nenonen

Esittävät työni useimmiten käsittelevät ihmisen suhdetta luontoon ja luonnon elementtejä, ihmisyyttä, evoluutiota, havahtumista älyllisyyteen ja tietoisuuteen omasta minuudesta samoin kuin luonnon voimasta, sen valo-sekä varjopuolista. Tavoitteena on maaginen realismi.

Eniten rakastan öljymaalausta, sen sensuaalisuutta ja teknillisiä sekä visuaalisia mahdollisuuksia. Myös video, valokuvaus, taidegrafiikka ja piirustus ovat minulle olennaisia ilmaisumuotoja.

Aiheet, joita käsittelen, ovat universaalisia, ikuisia: ihminen, ihmisyys, ihmisvartalo ja kasvot, luonto, erotiikka ja kuolema. Töissäni on filosofista kaikupohjaa, joskus viitteitä kirjallisuuteen tai taidehistoriaan.
Luonnon elementit ovat minulle tärkeitä, esimerkiksi kasvit ovat eräänlainen alter ego, niillä on elämänvaiheita ja elämänkaari. Syntyvät ja kuihtuvat, haalistuvat. Luonto herää ja uneksii.

Ei valehtele, petä, ne ovat mitä ovat. Tutkijat ehdottivat että kasveilla on hermosto, ja siksi ne kärsivät kipua, ahdistusta ja vihaa. “Mitä! Ovatko kukat myös julmia?” (Colette)

Elämä on kirkasta ja pimeää, ja kaikki sävyt siltä väliltä. Usein työskentelen suoraan havainnoista, elävistä luonnon ja ihmismalleista, tai omista valokuvistani, joskus muistiin tallentuneista ja mediasta löytämistäni kohteista.

Taiteilijalle on annettava täysin vapaa valta tunteille joita hänellä on, ja olla ottamatta huomioon kaikki, millä ei ole häneen luonnostaan vetovoimaa. Tämä häikäilemättömyys toimii minulle kurinalaisuutena, jonka avulla hylkään sen, mikä ei ole minulle välttämätöntä. Ellei tämä prosessi olisi jatkuvasti elossa, näkisin elämän yksinkertaisesti materiaalina taiteelleni. Katson jotain ja kysyn itseltäni, voinko tehdä minun tekemäni kuvan tästä?

Maalaus ei ole kuva kokemuksesta, se on kokemus Jos voisin sanoa sen sanoin, minun ei tarvitsisi maalata. Uskon taiteen transformatiiviseen voimaan. Usein tapahtuu pettymyksiä ja joskus onnellisia onnettomuuksia, koska prosessi sinänsä ohjaa silmiä, aivoja ja kättä, mutta jos saavuttaisin täydellisen kuvan, kuten näen sen ensin mielessäni, minun olisi lopetettava maalaaminen.
Puutteellisuus on liikkeellepaneva voima näennäisesti loputtomassa tehtävässä.

Hyväksy muutos. Se on väistämätöntä kasvun kannalta.

Yhdessä voimme siirtää tuskan ihmeeksi ja rakkaudeksi, mutta meidän on luotava tietoisesti ja tarkoituksellisesti tuo yhteys.

En tiennyt, että uutta elämää ei anneta minulle turhaan, että on maksettava siitä kalliisti, että se maksaa suurta pyrkimystä, suuria kärsimyksiä. Mutta se on uuden tarinan alku - tarina ihmisen asteittaisesta uudistumisesta, siirtymisestä maailmasta toiseen, vihkimyksestä uuteen tuntemattomaan elämään. Se saattaa olla uuden tarinan aihe, mutta nykyinen tarinani on tässä.