Anne Sunila

Perustiedot

s. 1954, Helsinki
Kuvataiteilija, TaT
Asuinpaikka: HELSINKI

Yhteystiedot

Puhelinnumero: +3580503384638

Oma esittely

Taiteilijatyöni perustuu pitkiin taiteellisiin prosesseihin, jotka kestävät useita vuosia. Työskentelyni jakautuu kuitenkin ajallisesti eri taiteellisiin projekteihin. Voin työskennellä eri paikoissa ja eri maissa tiettyjä teoskokonaisuuksia varten. Lähtökohta työlleni on tutkivan taiteilijan asenne. Tähän liittyen ole perehtynyt väitöstyössäni ”Ulotteisuus- eletty tilallisuus” (2019) taiteelliseen tutkimukseen, jota toteutin sekä käytännön työskentelynä että teoreettisen kehyksen kartoittamisena.

Kirjoitin loppuyhteenvedossa seuraavasti: ”Tutkimukseni tuo esiin ympäristöön sitoutuneen työskentelyn osalta vastavuoroista avautumista, joka tapahtuu ympäristön, tekijän ja teoksen välisissä vaikutussuhteissa. Yhtäältä se tapahtuu näkyvän (havaittavan paikan) suuntaan, joka työprosessin myötä näyttäytyy laajempana, moninaisempana ja syvempänä. Toisaalta ympäröivä itsessään tekee avauksen, näyttää uusien suhteiden ja ulottuvuuksien asetelmia, tekee vaikutuksen tekijän suuntaan hyvinkin yllättävillä tavoin. Omat kokemukset paikasta ja maalaustyön mukanaan tuomat näkemykset hakevat uudestaan suhdetta lähtökohtaiseen paikkaan.”

Kirjoitin yksityisnäyttelyni ”Wonderland” (Porvoon taidehalli 2017) yhteydessä maalaustyöskentelystäni seuraavasti: "Maalaukseni liittyvät erilaisten ympäristöjen paikkoihin. Paikoissa työskentelyäni voisi kuvata ympäristökokemuksen tutkimiseksi. Siinä paikka konkreettisuudessaan ja tilaulottuvuus kokemuksena kietoutuvat toisiinsa. Lähtökohtani koskee kaikenlaisia ympäristöjä eivätkä perinteiset jaottelut kuten esimerkiksi kaupunki erotettuna luonnosta ole tällöin tarkoituksenmukaisia."

Taiteilijaresidenssi Cité des Arts Pariisissa on ollut tärkeä viitekehys taiteelliselle työlleni. Olen työskennellyt siellä vuosina 2007, 2009, 2012, 2016, 2018ja 2020. Työskentely Pariisissa on avannut ja rohkaissut minua toteuttamaan omaa visuaalista näkemystäni. Olen rakentanut taiteilijaidentiteettiä, jossa korostuvat yksilölliset ratkaisut ja itsenäinen taiteellinen ajattelu. Maalaustyöhöni liittyy tutkiva ja ajatteleva puoli johti minut taiteellisen tutkimuksen alalle.

Suurin osa teoksistani on toteutettu temperamaalauksina, jotka ovat usein moniosaisia. Näin maalausten mittakaavat voivat kasvaa melko laajoiksi kehittelyvaiheessaan. Tempera transparenttina maalausmateriaalina antaa suuren likkumavaran kerroksellisessa työskentelyssä.

Asun taiteilijatalo Lallukassa Helsingissä.
Näytä biografia

Ajankohtaista

Tuleva yksityisnäyttelyni on Galleria A2:ssa 24.3.-18.4.2025.

Työskentelin kesällä 2023 Suomen Ateenan instituutissa Kreikassa.

Työprosessi, joka on nimikkeen Elementtaarisuus alla, on jatkunut ja tuonut mukanaan uusia näkökulmia ja teoksia.  Tähän vaiheeseen liittyen oli esillä teoksia yksityisnäyttelyssäni Promenadi galleriassa Hyvinkäällä 11.3.-29.3.2023. Työskentelin syksyn 2022 aikana Etelä-Ranskassa.

Galleria Joellassa Turussa oli esillä  27.4.-22.5.2022 teoskokonaisuus Elementaarisuus. Teokset käsittelevät kokemusta ympäristöstä.

Yksityisnäyttelyni Elementaarisuus oli esillä 5.2.-27.2.2022 Kulttuuritalo Laikun Studiossa Tampereella. Olen työstänyt tätä taiteellista projektia vuodesta 2020. Lähtökohtana on ollut työskentely kahdessa erilaisessa paikassa ja näin myös erilaisessa ympäristössä. Toinen on rakennus ympäristöineen Pariisissa ja toinen luonnonympäristön paikka Suomessa. Tähän liittyen olen   työskennellyt Pariisissa 2018 ja 2021, Citè Internationale des Arts -residenssissä.

Väitöstyöni Ulotteisuus - Eletty tilallisuus - Ympäristösidonnainen maalaustaide tuli päätökseensä 2018. Se perustuu taiteelliseen projektiini Paikkoja kaupungissa, Pariisi - Helsinki. Väitöstilaisuus oli 15.3.2019. Toteutin väitöstyössäni taiteellista tutkimusta, joka sisältää sekä taiteellisen työskentelyn että kirjoitustyön. Työskentelin molemmissa  kaupungeissa samankaltaisissa paikoissa. Tutkiva asenne on keskeistä taiteellisessa työssäni.

Yksityisnäyttelyni Wonderland oli esillä Porvoon Taidehallissa 17.11.-10.12. 2017. Työskentelin Pariisissa näyttelyä ajatellen keväällä 2016. Näyttely oli osa Suomen satavuotisjuhlintaa.

Ajan kaiku - yksityisnäyttely oli esillä 4.6.-16.7.2017 Galleria Teijossa Salossa. Subreal - yksityisnäyttely, joka oli osa väitöstyötäni, oli esillä 22.4.-10.5.2015 tm•galleriassa Helsingissä.

Bio

Työni kuvataiteilijana on laaja-alaista ja sitä luonnehtii tutkiva asenne niin visuaalisuuden kuin muunkin kehittelytyön osalta. Työssäni on keskeistä taiteellinen, prosessuaalinen, ajattelu, mikä on monivaiheista ja koostuu useita lähteistä niin visuaalisesta havaintotyöstä ja kirjoittamisesta ympäristössä kuin tiedollisesta materiaalista. Taustalla vaikuttavat tiedolliset käsitteet liittyvät esimerkiksi paikkaan, tilaan, tilallisuuteen, havaintoon, näkemisen luonteeseen, näkyvään maailmaan ja siihen, miten kokemuksellinen taso liittyy niihin. Luotan taiteen tapaan hahmottaa asioita, jossa analyyttisella näkemyksellä on oma osansa.

Väitöstyöni Ulotteisuus - eletty tilallisuus (2019) tarkastelee monivaiheisen taiteellisen prosessin muodossa paikkoja kahdessa kaupungissa. Tekemäni taiteellinen tutkimus perustui taiteelliseen projektiini Paikkoja kaupungissa, Pariisi - Helsinki (2009-15). Olen työstynyt projektin puitteissa teoskokonaisuuksia ja näyttelyitä sekä työskennellyt Pariisissa, Cité des Arts residensissä 2007, 2009, 2012 sekä 2016. Paikkoja kaupungissa -projektin osalta oli esillä yksityisnäyttelyni Subreal tm-galleriassa Helsingissä 2015.

Vuonna 2014 toteutui yksityisnäyttely Vertigo Malmintalon galleriassa. Vuonna 2012 valmistui julkinen teos Jardin de Luxembourg Haaga Helian ammattikorkeakouluun. Yksityisnäyttelyni Ulottumisvaellus oli esillä Galleria Rantakasarmissa (342 m2) Helsingissä 2010.

Maalaustaiteellisen työni osana on myös kirjoittaminen. 2013 valmistui julkaisu, joka käsittelee taiteellisen projektini Antigone (2004-07) teemoja. Julkaisu sisältää teoskuvien lisäksi esseeni. Antigone- teoksissa tarkastelin näkemistä ja nähtynä olemista. Antigone- projekti sisälsi useita näyttelyitä kuten kaksi yksityisnäyttelyä:  Antigone Galleria G, Helsinki, 2006 sekä Antigone, Uudenkaupungin museo 2007. Lisäksi teoksia on ollut mukana kuudessa ryhmänäyttelyssä: 2005 Joensuun taidemuseo; 2006 Hyvinkään taidemuseo; 2007 Cite’ des Arts, Pariisi; 2008 Lahden taidemuseo; 2008 Museo de Arte Contemporaine Santiago, Chile; 2008 Vanhan Raatihuoneen Galleria, Turku.

Olen kartoittanut havaintoon perustuvan maalaustyöskentelyn lähtökohtia monin tavoin. Selvittääkseni havaintoon, havainnoimiseen ja näkemiseen liittyviä kysymyksiä tutkin klassisen piirtämisen luonnetta ja periaatteita Helsingin Yliopiston Piirustuslaitoksella vuosina 1995–99.