Elisa Matikainen

Perustiedot

s. 1978, Tampere
Kuvataiteilija
Asuinpaikka: Kökar

Yhteystiedot

Oma esittely

Kuvallinen ilmaisu on minulle usein jonkin mykän tai hiljaisen esiin saattamista, sille muodon antamista. Olen oppinut luottamaan intuitioon, jota kutsun myös kynän tiedoksi. Heittäydyn sen tunteen varaan, että tämän tässä täytyy olla juuri näin. Intuitiivisen, alitajuisen tiedon hyödyntäminen tarkoittaa myös epävarmuutta ja varmuuden odottamista, keskeneräisen työn ehdotuksien kuuntelemista ja oivalluksia sattuman kautta. Tiedostamaton on kytköksissä kaikkeen siihen, mitä me olemme ja miten me olemme. Ihminen tietää enemmän kuin mitä hän osaa sanoa.

Kuvallinen ilmaisu on maailmassa olemisen tapa ja väline, oman olemassaolon tilan ottamista, mielekkyyden kokemista; itsen ilmaisemista tavalla, joka ei tule näkyväksi mitenkään muuten. Se on viehtymystä viivaan, väriin, erilaisiin jälkiin paperilla tai maalauspohjalla. Se on hiljaista ja syvää vuorovaikutusta sisäisen ja ulkoisen todellisuuden välillä, hengittämistä kuvan kanssa. Tyynnyttävää, puhdistavaa, mietiskelevää, itsensä unohtamisen suomaa vapautta. Toivon väline.

Tavoittelen mielen ja kehon rauhaa. Kuvat kasvavat kanssani, ajan kanssa. Työn äärellä voi kaunis ykseyden kokemus yllättää, tietoisuuden avartumisen tunne, kuin yhteys johonkin hyvään, ystävälliseen ja viisaaseen, kokemus, joka on mahdollinen myös luonnossa vaeltaessani. Opin vähitellen kiitollisuutta tästä tiestä, jota olen kulkemassa -- tiestä, joka ei ollut minun suunnitelmani.
Näytä biografia

Ajankohtaista

Ru Runeberg ja Elisa Matikainen

12.11.2022-15.1.2023

Ålands konstmuseum

Bio

Elisa Matikainen (s. 1978 Tampereella) valmistui Taiteen maisteriksi vuonna 2009 Taideteollisesta korkeakoulusta Helsingistä. Kuvataiteita ennen hän opiskeli keramiikkaa Kuopion Muotoiluakatemiassa, josta valmistui muotoilijaksi 2002. Kuvataideopinnot Matikainen aloitti Taidekoulu Maassa Suomenlinnassa 2002. Läheisin työskentelytapa on piirtäminen. Piirtämisen rinnalla ja siihen yhdistettynä taiteilija käyttää myös erilaisia maalaustekniikoita. Viime vuosina yksityisnäyttelyitä mm: Galleria Joella, Turku; Juminkeko, Kuhmo; Galleria Katariina, Helsinki, sekä Taidekeskus Mältinranta, Tampere. Teoksia Ahvenanmaan taidemuseon kokoelmassa, Valtion taidekokoelmassa Kansallisgalleriassa, sekä yksityisissä taidekokoelmissa.