Jari Järnström

s. 1960, Lahti
Kuvataiteilija, taidemaalari
Asuinpaikka: Helsinki

Yhteystiedot

Puhelinnumero: +358400 746537

Oma esittely

Keskeisin aihe Jari Järnströmillä on ollut pitkään ihminen, erityisesti mies. Kehoihin ja kasvoihin hän yhdistää erilaisia abstrakteja taustoja. Maalausten ihmiset ovat poimintoja siitä valtavasta määrästä erilaisia kuvia joita päähämme kertyy; mediakuvastoa niin sanoma- ja aikakauslehdistä kuin Internetistä. Näiden edellä mainittujen kuvien lisäksi ja tukena Järnström käyttää elävää mallia, säännöllinen croquis-piirustus alastomasta mallista on osa hänen työskentelyprosessiaan.

Teoksissaan Jari Järnström käyttää yhtenä elementtinä muistikuviksi mieleen kertyneitä kuvia. Viime aikoina hän on myös tehnyt maisemallisia abstraktioita, mielenmaisemia. Samat abstraktit kuva-aiheet toistuvat usein myös maalauksissa joissa on mukana ihmisen kuvia.

Maalauksissa toistuu usein musta ja valkoinen, pimeys ja valo. Ihmistä Järnström maalaa usein mustavalkoisesti. Ne muistuttavatkin mustavalkoisia valokuvia värillisellä taustalla ja toteutukseltaan kokonaisuus vaikuttaa kollaasilta. Mustavalkoisuudella on myös symbolinen merkitys, hyvän ja pahan taistelu ihmismielessä. Hyvän ja pahan läsnäolo on kaikessa ilmeistä.

Työskentelyn Järnström aloittaa taustan maalaamisella, jonka hän toteuttaa akryyliväreillä abstraktin ekspressionistisesti. Hän hyödyntää action painting -maalausta jossa värit saavat valua ja levitä vapaasti. Hän kostuttaa maalauskankaan ensin vedellä johon hän kaataa, pirskottaa ja valuttaa akryyliväriä. Veden ja värin virtaus muodostavat maalauspinnalle erilaisia läiskiä, lammikoita ja roiskeita. Tämän päälle työskentely jatkuu öljyväreillä.
Näytä biografia

Ajankohtaista

www-sivut:

http://jarijarnstrom.weebly.com

Bio

Jari Järnström on taidemaalari, joka on opiskellut Oriveden opiston kuvataidelinjalla, Kankaanpään taidekoulussa sekä Kuvataideakatemiassa josta hän valmistui kuvataiteen maisteriksi 2003.

Vuodesta 1989 hän on pitänyt aktiivisesti yksityisnäyttelyitä ja osallistunut yhteis- ja ryhmänäyttelyihin niin Suomessa kuin ulkomailla. Yksityisnäyttelyitä on ollut mm. tm•galleriassa, Galleria Bakeliittibambissa, Galleria Uusitalossa, Galleria Brondassa, Galleria Saskiassa, Galleria Katariinassa ja Berliinissä Galerie Pleikussa. Viimeisimmät yksityisnäyttelyt hänellä oli helmikuussa 2018 Galleria Aarnissa ja marraskuussa 2018 Promenadigalleriassa Hyvinkäällä.
Yhteis- ja ryhmänäyttelyitä ulkomailla hän on osallistunut Ruotsissa, Tanskassa, Virossa, Latviassa, Venäjällä, Saksassa, Ranskassa, Iso-Britanniassa, Italiassa, Unkarissa, Portugalissa, Brasiliassa, Yhdysvalloissa ja Japanissa.

Järnströmin teoksia on mm. Valtion, Tuusulan ja Orimattilan taidekokoelmissa sekä Helsingin kaupungin taidemuseon HAMin kokoelmissa. Hän on Taidemaalariliiton, Muu ry:n, Helsingin Taiteilijaseuran, Lahden Taiteilijaseuran, Viipurin Taiteilijaseuran ja KuumArtin jäsen.

https://jarijarnstrom.weebly.com