Johanna Suonpää

Perustiedot

s. 1969, Helsinki
tekstiilitaiteilija ja kuvanveistäjä, muu
Asuinpaikka: Helsinki

Yhteystiedot

Puhelinnumero: +358415482909

Oma esittely

Tapani työskennellä on luonteeltaan kokeellista, eri kuvallisia ilmaisumuotoja ja materiaaleja lähestyvää taiteen prosessin tarkastelua konkreettisen työskentelyn ja vaistonvaraisten yllätysten kautta. Tärkeitä työtäni eteenpäin vieviä kiinnekohtia ovat materiaaleissa piilevät tunnelmat, valon, tilan, sekä sisällön välittämien eri osasten linkittymiset yhteen.

Teoksissani yhdistyvät kuvanveiston, tekstiilitaiteen, sekä installaatiotaiteen eri tekniikat ja tavat käsitellä mm. tilaan ja sen merkityksiin liittyvää pohdintaa.

Teosteni aiheet tulkitsevat monesti omien havaintojeni kautta olemisen eri muotoja tai luontoelementtejä, kuten kasvien ja kukkien olemusta, sekä kasvikunnan monimerkityksellistä kauneutta: Intiimit muodot saavat hiljaisuudessa sielukkaan olemuksen. Ne kukoistavat, kärsivät, kuihtuvat ja poistuvat lopulta käytöstä. Hiljaisuudessa ne kuitenkin odottavat syntyäkseen uudelleen. Kaikki tapahtuu elämän loputtomassa kiertokulussa ja vakaassa muutoksessa. Sisältö ja sen merkitys löytyy yllättäin, aivan uudenlaisista elementeistä: muodoista ennen sallittuja muotoja ja tapahtumasta sen jälkeen.

Tekstiiliveistosteni materiaaleina olen käyttänyt pääsääntöisesti aina käytöstä poistunutta materiaalia, kuten erilaisia kankaita, lankoja ja metalleja, sekä luonnon materiaaleja. Varioin vapaasti omaa sekatekniikkaani: ompelen yhteen, puran ja solmin. Yhdistelen mielelläni erilaisia materiaaleja ja teknikoita joista syntyy teoksen ilmaisu.

Yksittäiset teokset päätyvät usein osaksi laajempia konaisuuksia, joista rakennan näyttelyiytä ja toistuvasti myös aika-ja paikkasidonnaisia, tilan luonteen huomioivia installaatioita.
Näytä biografia

Ajankohtaista

Bio

Johanna Suonpää (s.24. maaliskuuta 1969) on Helsingistä kotoisin oleva tekstiilitaiteilija ja kuvanveistäjä.

Hän työskentelee laaja-alaisesti nykytaiteen kentällä kuvanveiston ja tekstiilitaiteen tekijänä.

Suonpää valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta (nyk. Aalto-yliopisto) tekstiilitaiteen laitokselta taiteen maisteriksi vuonna 2002.

Luonteenomaista teoksille ovat kolmiulotteiset orgaaniset muodot, sekä pieniä tilallisuuksia kätkevät pintarakenteet. Taiteilijan ilmaisutapa on vahvasti läsnä käsillä tekemisen fyysisyyden kautta.

Olennaisia teemoja ja teosten aiheita ovat yhtä lailla luonnon konkreettiset maisemaelementit kuin myös suomalaisen tajunnan ja mielen synnyttämä mytologia. Myös ihmisenä olemisen ja ikuisen hetkellisyyden teemat kuten olemisen jatkumo ja perimä ovat olleet lähtökohtia työskentelylle.

Suonpään teoksia on nähty yksityisnäyttelyissä Helsingissä mm. Glleria Forum Box 2004, Design museon kuukauden taiteilija 2011, Galleria Jangva 2014, Galleria Katariina 2018, Harakan saari 2020-2023 sekä Tampereella Galleria Saskia 2019.

Hän on osallistunut useisiin kuratoituihin ryhmänäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla, mm. Englannissa, Saksassa, Puolassa, Etelä-Koreassa ja Tanskassa.

Julkiset tilaustyöt ovat toteutuneet mm. Maistraatin vihkihuoneeseen Helsinkiin ja YH-rakenuttajan pääkonttoriin Rastilaan. 

Suonpään teoksia on mm. Suomen valtion taidekokoelmissa sekä Suomen Käsityön Ystävien ja HUS:n kokoelmissa.

Hän on Suomen Kuvanveistäjäliiton, Ornamon, Harakka ry:n ja Kuvaston jäsen.