Mary Jane Gregory

Perustiedot

s. 1955, Norfolk
Kuvataiteilija: taidemaalari, lasimaalaus
Asuinpaikka: Oulu

Yhteystiedot

Puhelinnumero: +358407072500

Oma esittely

Mary Jane Gregory (1955) kasvoi Alaskassa, mutta on asunut Suomessa vuodesta 1978. Hän pitää innoituksensa lähteenä lapsuuttaan pohjoisessa, rakkauttaan luontoon ja syvään juurtunutta identiteettiään pohjoisen ihmisenä. Hänen teoksia sisälttää lasia, joko kierrätyslasia tai käsinpuhalluttua värilasia. Monet niistä on maalattu tai piirretty käyttäen lasipigmenttejä.
Elämänsä ensimmäiset kuukaudet Gregorya pidettiin keskoskaapissa, jossa oli liikaa happea, ja siitä syystä hänen näkönsä on aina ollut heikko. Vasta toisella luokalla koulussa huomattiin, ettei hän näe kunnolla – siitä syystä hänen varhaisimmat lapsuusmuistonsa ovat sameita maisemia täynnä usvaa ja värejä. Hänen maailmassaan kaikki tuntui sulautuneen yhteen ja väreistä tuli tärkeämpiä kuin hahmoista.
Vuoden 2009 alussa Gregory vietti kolme kuukautta Inarissa valokuvaten maisemia, jotka olivat kuin suoraan hänen lapsuuden kylästään King Salmonista Alaskassa. Valokuvat hän otti tarkentamatta, sellaisina kuin hän olisi elänyt uudelleen lapsuuden maisemansa. Oli kuin nykyhetki olisi menneisyyttä: kaikki näytti ”déjà vu” - jo nähdyltä. Tuosta ajasta lähtien hän on jatkanut luonnon maalaamista lasille.
Mary Gregory on ollut täysipäiväinen taiteilija vuodesta 1989. Hän on jäsenenä Suomen Taidemaalariliitossa ja kokeellisten taiteenalojen yhdistyksessä MUU ry. Hän asuu tällä hetkellä puolivälissä Suomea, Oulussa 600 km Helsingistä pohjoiseen.