Savu E. Korteniemi

Perustiedot

s. 1986
kuvataiteilija
Asuinpaikka: Lappi

Oma esittely

Piirtäessäänkin koen olevani taiteilijana ennen kaikkea kuvanveistäjä. Olen kiinnostunut erityisesti objekteista; myös ajattelu on eräänlaista objektien rakentamista, ja konkreettisten kappaleiden valmistaminen on analogista kielellä rakentamiselle. Esineiden tapaan ajattelukin on mykkää: kielen verkostot muodostavat itseensä sulkeutuvan maailman, jonka toiselle puolelle kielellä ei ole pääsyä.

Olen viime vuosina keskittynyt työskentelyssäni pohjoisesta nousevan ajattelun ja ilmaisun kysymysten ympärille, alkaen vuonna 2017 pitämästäni "Naarmankaira" -näyttelystä, jossa pohdin luonnon ja kulttuurin välistä rajanvetoa. Vuonna 2018 aloittamassani "Viimeinen" -projektissa olen tarkastellut pohjoisuutta sekä maantieteellisenä, kulttuurihistoriallisena että myyttisenä viimeisenä paikkana.

Projektissa "Prosessi / Der Prozess" taide ja tutkimus yhdistyivät, kun kirjoittamisen, kuvataiteen ja sarjakuvan keinoin pyrin hahmottamaan niitä taustatekijöitä, jotka johtivat tarinaan Suomeen sota-aikana saapuneista juutalaispakolaisista, työleireistä Lapissa ja Suursaaressa, sekä pakolaisten valmistamasta, piikkilangan vääntämiseen tarkoitetusta apuvälineestä, jonka suomalaiset vartijat kielsivät.

Työskentelen myös tuottaja-kuraattorina Lapin taiteilijaseuran "Young Arctic Artists" -näyttelyhankkeen kuraattorityöryhmässä (vuosina 2021 ja 2023).
Näytä biografia

Ajankohtaista

Tulevia tapahtumia:

Yksityisnäyttely galleria Sculptorin Studiossa 26.4. - 19.5.2024

Bio

Olen valmistunut 2013 kuvataiteen maisteriksi (KuM) Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta, kuvanveiston osastolta. Asun ja työskentelen Lapissa. Työskentelen ensisijassa kuvanveiston, piirtämisen ja sarjakuvan keinoin, sekä kirjoittamalla. Myös päiväkirjan pitäminen ja muu työskentelyn dokumentointi eri tekniikoin, keskustelut, lukeminen ja paikassa (tai paikan kanssa) oleminen ovat työtapojani. Vuorovaikutus (lukien ja keskustellen) tieteellisen työn tekijöiden kanssa on myös tärkeää, sillä työskentelyni edellyttää usein huolellista pohjatyötä. Lisäksi kirjoitan artikkeleita työskentelylleni keskeisiin aihepiireihin liittyen.

Olen osallistunut näyttelyihin sekä Suomessa että ulkomailla. Teoksiani on hankittu julkisiin taidekokoelmiin. Olen Suomen kuvanveistäjäliiton ja Lapin taiteilijaseuran jäsen.

Huomautan, että olen vaihtanut nimeni helmikuussa 2020. Aiemmin olen toiminut nimellä Sanna Korteniemi.

Lyhyesti viimeaikaisen työskentelyni aihepiireistä:

Olen viime vuosina työskennellyt "Viimeinen" -projektin parissa, alkaen vuodesta 2018. Projektin ensimmäinen näyttely "Viimeinen | Ensimmäiset kuvat" oli esillä galleria Merz Sammonkadussa Tampereella, syksyllä 2018. "Viimeinen | Sinipiika" oli esillä galleria Jieriksessä Muoniossa, keväällä 2019. Kesällä 2019 käsittelin projektin teemoja osallistumalla ryhmänäyttelyyn "Young Arctic Artists" (galleria Napa, Rovaniemi) installaatiollani "Anni-tyttö" sekä toteuttamalla ympäristöteoksen "Maailman kantajat I-III" Rovaniemelle Kirkkolammen puistoon. Viimeisimmät näyttelyni ovat "Sinipiika & Anni-tyttö" galleria Oksasenkatu 11:ssa, helmikuussa 2020, ja "Viimeinen | Kartasto" keväällä 2020 galleria Napassa, Rovaniemellä. Syksyllä 2020 julkaisin Kartasto-teemaan liittyvän, lehtimuotoisen taiteilijakirjan yhteistyössä valokuvaaja Karoliina Paatoksen kanssa; taiteilijakirja on osa Photobooks of Finland -kollektiivin projektia The Newspaper Vending Machine.

Tällä hetkellä työstän yksityisnäyttelyä galleria Sculptorin Studioon; tämänkin pienen näyttelyn lähtökohdat ovat Viimeinen -projektin aikana syntyneissä ajatuksissa ja havainnoissa. Viimeinen -projektin aihepiiriin kuuluu myös yhteistyössä Anna-Kaisa Vuonokarin kanssa työstämäni "Maan ja kuoleman kehtolauluja" -projekti (työskentelyn tuloksia oli ensimmäisen kerran esillä Tromssassa lokakuussa 2022).

Toukokuusta 2020 kesäkuuhun 2021 päätyönäni on Lapin taiteilijaseuran tuottama projekti "Prosessi / Der Prozess", jossa taidetta ja tutkimusta yhdistellen pohdin väkivallan syntyä. Projektin lähtökohtana on tarina jatkosodan aikaiselta Suursaarelta, jossa työvelvollisiksi määrätyt juutalaispakolaiset valmistivat apuvälineen helpottamaan piikkilangan parissa työskentelyä, mutta suomalaiset vartijat kielsivät apuvälineen käytön. Projektin ytimessä on siis oma taiteellinen ja yhteiskunnallinen oppimisprosessini: dokumentoin kirjallisesti ja kuvallisesti yritystäni selvitää, mikä teki tuon tarinan mahdolliseksi, ja pohdintaani siitä, onko tarinaa ja sen ytimessä olevaa piikkilangantekoon tarkoitettua apuvälinettä mielekästä käyttää kuvanveistoinstallaation lähtökohtana. Tarkoitukseni on jatkaa projektin teemojen käsittelyä tulevassa työskentelyssäni.

Viime aikoina olen tehnyt myös mediataideteoksia yhdessä mediataiteilija Simi Ruotsalaisen kanssa. Yhteistyön tuloksia ovat muun muassa juutalaispakolaisten tarinasta kertova animaatio "Hyvä maa" (2021) ja Lapin turismiteollisuutta kommentoiva "The Real Lapland Experience" (2021-).

Vuodesta 2023 työskentelen 3-vuotisella taiteilija-apurahalla.