Pia Kousa

Perustiedot

s. 1977
Kuvataiteilija
Asuinpaikka: Espoo

Yhteystiedot

Näytä biografia

Ajankohtaista

Tulevat näyttelyt:

Taidehalli Häme
31.8.-24.9.2024

Bio

Kuvataiteilija Pia Kousan valokuvapohjaisin menetelmin toteutetut teokset käyvät vuoropuhelua maalaustaiteen klassisten teemojen ja kuvaston kanssa. Teoksissa varhaisesta mediakulttuurista lainatut keksinnöt ja arkaainen teknologia sekoittuvat ja kerrostuvat nykyajan kuvan toisintamisen menetelmiin. Kuva-aiheet muuntuvat pinnasta tilallisiksi ja liikkuvat kaksi- ja kolmiulotteisuuden välillä. Kousa on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta, sekä suorittanut opinnot myös Lahden Taideinstituutissa. Kousa on käsitellyt teoksissaan mm. valokuvan, illuusion, jäljittelyn ja todellisuuden suhdetta. Viime vuosina hänen teoksiaan on ollut esillä yksityis- tai yhteisnäyttelyissä.