Taru Mirella Leinonen

s. 1976, Laukaa
Kuvataiteilija, valokuvataiteilija
Asuinpaikka: Helsinki

Yhteystiedot

Puhelinnumero: 0407302135

Oma esittely

Valokuvaan pysähtyneitä ja herkkiä kuvia kiireisen arjen vastapainoksi. Olen valokuvapohjaista kuvataidetta tekevä kuvataiteilija sekä muotokuvaukseen erikoistunut valokuvaaja. Kuvia olen tehnyt lähes 20 vuotta. Valokuvausharrastus alkoi vanhalla järjestelmäkameralla ja mustavalkovedosten tekemisenä pimiössä, mutta vei pian kokopäiväiseksi taideopiskelijaksi Pekka Halosen akatemiaan ja siitä edelleen nykyiseen Aalto-yliopistoon. Valokuvataiteen maisteriksi valmistuin vuonna 2012.

Taiteellisen työni punainen lanka on ihmisten väliset suhteet ja nostalgian kaipuu. Viime vuosina olen rakentanut ikkunaheijastuksia, niitä kuvatessa läpikuultavat päällekkäiset kerrokset syntyvät kuvaushetkellä. Pidän ajatuksesta, että peilikuva on toinen todellisuus.