21.8.2018
Heinonen on suorittanut valokuvaaja-artenomin tutkinnon 1995, jonka jälkeen hän opiskeli ylimääräisenä opiskelija Taideteollisessa korkeakoulussa. Filosofian tohtorin tutkinnon 2006 Jyväskylän yliopistossa, pääaineena sosiologia. Heinonen on osallistunut yhteis- ja ryhmänäyttelyihin vuodesta 1991. Hänen väitöskirjansa Jalkapallon lumo (2005) käsitteli jalkapallofaniutta, hän on käsitellyt jalkapalloa valokuvataiteessaan. Heinosen ja Mikko Auerniityn näyttely ja valokuvateos Football Landscapes julkaistiin 2011. Teoksen esipuheen […]
21.8.2018
Turkulainen kuvataiteilija Annika Dahlsten (s. 1975 Vaasassa) on valmistunut Turun Taideakatemiasta kuvataiteilijaksi 2003 ja animaatio-ohjaajaksi 2016. Hän erikoistui kivilitografiaan opiskelijavaihdossa Antwerpenin taideakatemiassa. Dahlstenin välineitä ovat valokuva, elokuva ja taidegrafiikka. Dahlsten työskentelee sekä kotimaassa että ulkomailla. Hän on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä Suomessa, ja osallistunut lukuisiin kansainvälisiin yhteisnäyttelyihin. Viimeisimpiä näistä ovat Mäntän XXI kuvataideviikot ja yhteisnäyttelyt Marokossa […]
21.8.2018
Mirka Johansson s.1973 Kokkolassa asuu Kokkolassa. Hänelle on myönnetty useit työskentelyapurahoja. Johansson on julkaissut kaksi kirjaa Tommy Tabermannin kanssa.Johanssonilla on ollut yli 100 yksityis- sekä yhteisnäyttelyitä ympäri Suomea. Lisäksi Johanssonin töitä on useiden kaupunkien ja yritysten kokoelmissa Suomessa. Vuonna 2013-2014 hän oli Pohjalaisentaiteilijaliiton puheenjohtajana.
21.8.2018
AMMATTI JA JÄSENYYDET Taidemaalari, kuvataiteilija, taidegraafikko Taidemaalariliitto, varsinainen jäsen Suomen Taidegraafikot, varsinainen jäsen Etelä-Karjalan Taiteilijaseura Turun Taiteilijaseura Turun Taidegraafikot Arte TAIDEKOULUTUS Kuvataiteilija 1995, Kuvataiteilija, Imatran Taideoppilaitos 1991-95 Grafiikan pajat: Grafiikkakeskus, Jyväskylä 1999 Pro-Graph, Orvelte, Hollanti 1998 Estampa T, Barcelona, Espanja 1998 Béla Kondor Mühely, Budapest, Unkari 1996 (sis. eri tekniikoiden täydennyskoulutusta ja pajatyöskenelyä) TEOKSIA KOKOELMISSA […]
21.8.2018
TAIDEOPINNOT 2017 Kuratori kurssi. Arte Sostenible, Madrid, Espanja.2014- 2015 Ammatillinen opettajankoulutus, HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu, Suomi 2009-2011 Nykyveiston erikoistumisopinnot, Turun ammattikorkeakoulu, Suomi 2002 Taiteen uusiok.ytt., Kuvataiteilijan erikoistumisopinnot Turun ammattikorkeakoulu, Suomi 1994 Maalaustaiteen laitos, Kuvataideakatemia, Helsinki, Suomi. 1987-92 Madridin Complutense Yliopisto (Kuvataiteen Maisteri) Espanja TEOKSIA KOKOELMISSA Turun kaupungin taidekokoelma WAM, Suomi Stiftelsen f.r .bo Akademi, Suomi L.nnstr.min taidemuseo, Suomi […]
21.8.2018
Toimin kuvataiteiijana, mutta käytän ilmaisuuni sekä maalaustaidetta että valokuvausta. 1ie1estäni nämä tekniikat antavat minulle toisiaan täyderitäviä mahdollisuuksia ilmaista itseäni. Maalatessani luon maailman, jota ej ole ennestään olemassa, mutta joka saa vaikutteensa todeflisuudesta, kun taas valokuvatessani otan kuvia slita mitä on olemassa. Kuitenkin mielestäni lopputulokset muistuttavat toisiaan voidaan kai sanoa että kyse on samasta prosessista, mutta […]
21.8.2018
Eero Markuksela on tehnyt Kiinaan seitsemän pitkää työskentely- ja näyttelymatkaa. Matkoillaan hän kirjoittaa, ja valokuvaa lukuisissa kaupungeissa, kylissä ja vuorilla. Markuksela on luonut monisyisen ja vivahteikkaan otteen tarkastella matkoilla näkemäänsä ja kokemaansa. Hänen taiteessaan ilmenee kuvan ja kirjoitetun kielen yhteenkuuluvuus. Porin taidemuseon KUOLEMATTOMIEN PAVILJONKI- näyttelyssä 2014 oli esillä Eero Markukselan teosten lisäksi esineitä ja teoksia […]
21.8.2018
AMMATTI JA JÄSENYYDET kuvataiteilija, taidemaalari, taidegraafikko Taidemaalariliitto, varsinainen jäsen Suomen Taidegraafikot, varsinainen jäsen Turun taiteilijaseura Turun taidegraafikot Arte TAIDEKOULUTUS 2011- Turun taideakatemia, AMK, Paikkasidonnaisen taiteen erikoistumisopinnot 1995-1998 Taideteollinen korkeakoulu, Pallas kuvataiteen koulutusohjelma, taiteen maisteri 1997-1998 Universitat de Barcelona Facultat de Belles Arts Barcelona Espanja 1996-1997 Kuvataideakatemia Helsinki 1991-1995 Imatran taideoppilaitos, kuvataiteilija 1990-1991 Vapaa Taidekoulu Helsinki […]
21.8.2018
Yksityisnäyttelyitä: Galleria Rikhard, Helsinki 2017,Kamiter-Ars, Helsinki 2014,Galleria Anna, Espoo, Akvart-galleria, Helsinki 2014, Galleria Kajava, Vallilan kirjasto, Helsinki 2013,Arabianrannan kirjasto, Helsinki 2012, Galleria Rikhard, Helsinki 2011, Malmitalon galleria, Helsinki 2006, Galleria Maria, Helsinki 2004, Galleria Katariina, Helsinki 2001, Galleria Aurora, Porvoo 1999 Yhteisnäyttelyitä: Värien Lumo, Emil Cedercreutzin museo ja Imatran taidemuseo 2003, Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton vuosinäyttelyt […]
21.8.2018
Syntynyt 1973, Helsingissä Asuu ja työskentelee Lopella Kuvataideakatemia, Taidegrafiikan osasto 1996–2001