21.8.2018
Tulin Suomeen asumaan pysyvästi vuonna 1998. Olen opiskellut Saksassa ja Ranskassa (Ecole Nationale Supérieure des Beaux-Arts à Paris) ja valmistuin molemmissa maissa taiteen maisteriksi. Vuodesta 1995 lähtien olen ollut mukana näyttelytoiminnassa muun muassa Ranskassa, Saksassa, USA:ssa, Japanissa, Venäjällä ja Turkissa. Suomessa olen pitänyt säännöllisesti yksityis- ja ryhmänäyttelyitä (kts. tarkemmin CV). Vuodesta 1993 lähtien olen työstänyt […]
21.8.2018
Kari Soinio on helsinkiläinen vuonna 1962 syntynyt valokuvataiteilija. Hän on valmistunut Lahden muotoiluinstituutista (1989) ja Taideteollisesta korkeakoulusta (1998). Hän on myös opiskellut International Center of Photographyssa New Yorkissa. Hänen työssään kulkee kaksi pääjuonnetta. Maiseman ja paikan esittäminen sekä sukupuolen, ruumiillisuuden ja miehen identiteetin käsittely. Hän on tutkinut perusteellisesti havainnon ja esittämisen problematiikkaa epäterävyyden keinoin sekä […]
21.8.2018
TEIJA IMMONEN (HAAVISTOLA) s.1968 Imatralla. Asuu ja työskentelee Helsingissä TAIDEOPINNOT Imatran Kuvataidekoulu 1984-86 Kuvataideakatemia 1986-91 TYÖSKENTELYVÄLINEET: Taidegrafiikan eri menetelmät, akvarelli-ja tussimaalaus YKSITYISNÄYTTELYT mm. 2023, 2019 ja 2013 Galleria Duetto, Hki, 2012 Galleria KONE, Hämeenlinna, 2011 Galleria Katariina, Helsinki, 2010 Galleria Becker, Jyväskylä, 2008, 2004, 1994 Galleria G, Hki TÄRKEIMMÄT YHTEIS-JA RYHMÄNÄYTTELYT mm. 2022 Taina Kokkosen […]
21.8.2018
Marjatta Oja lives and works in Helsinki. She has studied in Free Art School in Helsinki, Accademia di Belle Arte in Milan and in the Finnish Academy of Fine Arts, where she completed her doctoral studies in 2011. Oja uses different media, mainly photographs, videos and objects. She aims to infuse image with depth, liveliness […]
21.8.2018
Menneisyyden merkitys – ja tulevaisuus Valokuvataiteilija Raakel Kuukka (s. 1955) on todennut: ”Ehkä minusta tuli valokuvaaja, koska olin niin tietoinen menneisyyden merkityksestä. Olin myös herkkä tuntemaan koti-ikävää.” Valokuvataidetta on leimannut jo pitkään sen totuusarvon ja toisaalta sen loputtomien fiktiivisten ja runollistenkin mahdollisuuksien ristiveto. Valokuvalla voi dokumentaarisesti puhua aivan erityisellä tavalla totta, ja toisaalta valokuvalla voi […]
21.8.2018
Vappu Johansson on opiskellut Vapaassa Taidekoulussa ja Aalto yliopistossa. Hän valmistui taiteen maisteriksi vuonna 1990. Erikoistuminen taidegrafiikkaan alkoi työskentelyllä Grafiris-työhuoneella Helsingissä. Hän on perustajajäsen Arabian Taidegraafikot ry.ssä joka ylläpitää grafiikan työpajaa. Erityisalana metalligrafiikan vesiliukoiset pohjusteet sekä fotopolymeeri. Vappu Johansson on osallistunut useisiin kansainvälisiin näyttelyihin. Vuonna 2014 hän oli ehdolla Queen Sonja Print Award palkinnonsaajaksi. Hän […]
21.8.2018
Taina Kokkonen on valmistunut taidegraafikoksi Kankaanpään taidekoulun grafiikan linjalta 1983 ja filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopiston taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitokselta 1992. Kokkonen on Suomen Taidegraafikkojen, Helsingin Taiteilijaseuran ja Arabian Taidegraafikoiden jäsen. Vuodesta 1988 hän on pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä. Lisäksi hänen teoksiaan on ollut esillä useissa suomalaisissa- ja kansainvälisissä näyttelyissä. Hänen teoksiaan on julkisissa ja yksityisissä […]