21.1.2019
Jarkko Räsänen (s. 1984, Suomi) on valokuvan, liikkuvan kuvan ja äänitaiteen parissa työskentelevä taiteilija. Hänen työnsä on tietokonepohjaista, ja hän käyttää algoritmeja, jotka luovat uutta visuaalista kuvaa jo olemassa olevista kuvista ja liikkuvasta kuvasta. Hän on kiinnostunut kyseenalaistamaan kuluttamiimme kuvatiedostoihin liitetyn realismin purkamalla niitä glitch-taiteen hengessä – tästä huolimatta hänen työnsä liittyvät enemmän käsitetaiteeseen ohjelmoinnissa […]
21.1.2019
Olen animaatio ja mediataiteilija. Opiskelin animaatiota Suomessa, Slovakiassa ja Hollannissa. Vuodesta 2002 elokuviani on esitetty yli 80 elokuvafestivaalilla, 36 maassa, viidellä mantereella. Lisäksi olen luonut interaktiivista media ja animaatiotaidetta useisiin tanssi ja teatteriteoksiin, joita on yhdeksässä maassa ympäri maailmaa mm. Etelä-Koreassa. Installaatio ja animaatiotaidettani on ollut esillä lukuisissa yksityis- sekä ryhmänäyttelyissä gallerioissa, museoissa ja taidemessuilla […]
21.1.2019
Joel Karppanen (s. 1993) on Kemissä asuva taiteilija. Hän on keskittynyt henkilökohtaisten ja syväluotaavien valokuvasarjojen luomiseen. Tavallisuudesta ja elinympäristön vaikutuksesta ihmiseen kiinnostunut Karppanen ammentaa työskentelyssään yhteiskunnallisen realismin ja humanistisen valokuvan perinteistä. Vuonna 2017 Karppaselle myönnettiin Jouko Lehtolan säätiön Nuori sankari -palkinto sekä Burn Magazinen Emerging Photographer Fund -ehdokkuus. Talvella 2018 hän voitti Uusi kuvajournalisti -palkinnon […]
21.1.2019
Saara Vainio on Haminassa työskentelevä kuvataiteilija, joka maalaa kookkaita maagisen realistisia akvarelleja. Hän on opiskellut Helsingissä Taideteollisessa korkeakoulussa (nykyinen Aalto-yliopisto) Taidekasvatuksen osastolla 1994-2003 ja Kotkassa Repin-instituutin kuvataidekoulutuksessa 2008-9. Vainion töitä on ollut esillä vuodesta 2005. Hän on Taidemaalariliiton ja Kotkan Taiteilijaseuran jäsen. Vainion teoksia on Kymenlaakson museon ja HUS:n kokoelmissa sekä yksityiskokoelmissa eri puolilla Suomea.
21.1.2019
Olen valmistunut 2013 kuvataiteen maisteriksi (KuM) Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta, kuvanveiston osastolta. Asun ja työskentelen Lapissa. Työskentelen ensisijassa kuvanveiston, piirtämisen ja sarjakuvan keinoin, sekä kirjoittamalla. Myös päiväkirjan pitäminen ja muu työskentelyn dokumentointi eri tekniikoin, keskustelut, lukeminen ja paikassa (tai paikan kanssa) oleminen ovat työtapojani. Vuorovaikutus (lukien ja keskustellen) tieteellisen työn tekijöiden kanssa on myös tärkeää, sillä työskentelyni […]