Anu Nirkko

b. 1961, Helsinki
Visual Artist
Residence: Helsinki

Contact information

Artist’s Statement

Olen Helsingissä asuva ja työskentelevä kuvataiteiija. Työskentelen maalauksen ja ympäristötaiteen keinoin. Käytän myös välineinäni piirustusta ja valokuvaa.
Kiinnostukseni kohteena ovat läsnäolo ja kohtaaminen luonnon ja ihmisten kanssa. Työskentelen kausittain lähtökohtanani tietty ympäristö, jossa vietän aikaa valokuvaten ja piirtäen.
Viime vuosina olen seurannut kasvien elämää kasvimailla ja kasvihuoneissa sekä tutkinut näkymiä hallaharsojen ja kasvihuoneen seinien läpi.
Helsingin Vartiosaaressa olen mieltynyt vanhoihin laidunmaihin ja kuvannut niitä eri vuorokauden- ja vuodenaikoina.
Uusimmat temperamaalaukseni ovat niittyjä, joissa värit ottavat vallan ja elävät omaa elämäänsä.

Current information

Työstän temperamaalaussarjaa, jonka aiheena on vanhat laidunmaat.
Ensimmäinen teos sarjasta oli esillä Galleria Rantakasarmissa joulukuussa 2015.

Ympäristötaidetta Save Vartiosaari 2016 näyttelyssä, jonka avajaisia vietetään 5.6.2016