21.8.2018
Hannele Kumpulainen Syntynyt 1965 Kangasalla Naimisissa kuvataiteilija Miika Nyyssösen kanssa. Liitosta kolme lasta Opiskeli maalausta Kuvataideakatemiassa 1986-90 Opettanut maalausta Kuvataideakatemiassa vuodesta 2010 Työskentelee kuvataiteilijana Helsingin Pikku Huopalahdessa Viimeisimmät yksityisnäyttelyt: 2018 tm-galleria, Helsinki, “Koristetta etsimässä” 2014 Taidesalonki, Helsinki, ”Linnun paikka”; 2011 Kluuvin galleria, ”Maalauksia kankaalle”; 2009 Galleria Sculptor, Helsinki, ”Ota kiinni!” Julkaisuja Linnun paikka- näyttelykatalogi, Teoksia […]
21.8.2018
Ninni Korkalo (s.1982) valmistui kuvataiteilijaksi Imatran taidekoulusta vuonna 2008 ja taiteen maisteriksi Soveltavan kuvataiteen maisterihojelmasta Lapin yliopistosta. Korkalon teoksia on nähty eri puolilla Suomea, Eurooppaa ja Koreassa. Aikaisemmissa projekteissa hän on käsitellyt kulttuurien välisyyttä, sukupuolia ja sukupolvia ylittäviä ja yhdistäviä teemoja usein yhteisö- ja videotaiteen kautta. Korkalo näkee taiteen tekemisen ennen kaikkea vaihtelevien kohtaamisten jayhteentörmäyttämisten […]
21.8.2018
Helena Kaikkonen on toiminut aktiivisesti taiteilijana vuodesta 1992 alkaen. Hän opiskeli Bergenin kansallisessa taidekorkeakoulussa vuosina 1987-92. Kaikkonen on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä mm. Oulun taidemuseossa, Galleria A2:ssa Helsingissä, Galleria Harmajassa Oulussa, Kaikkonen on osallistunut lukuisiin ryhmänäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Hän on ollut kutsuttuna mm. Land of Art Galleria Vanna Casatti Bergamo Italia, Galleri5 Istanbul, Kaikkonen on […]
21.8.2018
Tuomo Kangasmaan teokset sijoittuvat videotaiteen, installaation ja tilallisten teosten rajapintaan. Hänen tuotantonsa tarkastelee maiseman ja tilan kokemuksellisia ulottuvuuksia. Kangasmaa on valmistunut Lahden muotoilu- ja taideinstituutista 2012 ja Alankomaista Arnhemin taideyliopistosta tanssitaiteen laitokselta 1992. Kangasmaa asuu Oulussa ja hänen teoksiaan on esitetty yksityis- ja ryhmänäyttelyiden lisäksi useilla elokuva- ja mediataiteen festivaaleilla kotimaan ohella muun muassa Brasiliassa, […]
21.8.2018
Raija Korppila (s. 1957, Raahe) työskentelee taidegrafiikan fotogravyyrimenetelmällä. Hän on pitänyt näyttelyitä koti- ja ulkomailla ja hänen teoksiaan on kotimaisissa julkisissa kokoelmissa. Raija Korppila on valmistunut Lahden Taideinstituutista kuvataiteilijaksi 1993 ja suorittanut kuvataiteilijan AMK-tutkinnon 2006 sekä erikoistumistopinnot 2012. Taideopettajana ja kuvataideoptuksen kehittäjän hän on toiminut Mediakeskus Lybeckerillä Raahessa. Hän on Suomen Taidegraafikot ry:n, Oulun Taitielijaseura […]
21.8.2018
Juha Laakso on taidegraafikko ja kuvataiteilija, jonka ensisijainen ilmaisukeino on fotogravyyri. Hänen teokset ovat arjen esteettisiä havaintoja. Taiteen tekemisessä matkan määräpää ei ole päämäärä, vaan kuljettu matka. Määränpää on lopputulema tekoprosessin aikana koetusta. Se on prosessi, jonka aikana oivallukset ja kokemukset ovat linkki ihmisenä olemisesta. Fotogravyyritekniikassa yhdistyvät taidegrafiikan traditio ja nykyaika. Tekniikassa on monia työvaiheita: […]
21.8.2018
Jani Rättyä, syntynyt Nivalassa 7.12.1973. Opinnot: Kuvataideakatemia (KuM) 2010-2013, Turun Piirustuskoulu 1994-1998, Limingan Taidekoulu 1994. Työskentelyalat: kuvanveisto, maalaus, julkinen taide.