10.10.2018
Gallerian kellaritila on valaistu siten, että valo heikkenee katsojan lähestyessä sitä. Teos on ollut esillä galleri leena kuumolassa.
10.10.2018
Tilateos, n. 60 hiusta. Huone näyttää aluksi tyhjältä, etenkin katsojan ollessa sen keskellä. Seinää lähestyessä on kuitenkin mahdollista nähdä hento viiva. Hiuksista tehdyn viivan voi nähdä selkeämmin vain aivan seinän lähellä. Viiva kiertää katkeamattomana koko huoneen ympäri suunnilleen silmien korkeudella, mutta siitä on mahdollista hahmottaa vain lyhyt pätkä kerrallaan. Teos ollut esillä galleri leena kuumolassa. […]
10.10.2018
video, 3 min 25 sek, 2006 Käsikirjoitus ja ohjaus Markus Tuormaa; kuvaus, leikkaus ja äänityöt Milja Viita.
10.10.2018
Huoneessa on lähes pelkästään ikkunoiden kautta tulevaa luonnonvaloa, joka värjäytyy lämpimän keltaoranssiksi. Teos ollut esillä Kluuvin galleriassa Helsingissä.
10.10.2018
video, 8 min, 2009 Kaksi ihmistä keskustelevat muistoista. Toisen kädet kampaavat muistoja toisen hiuksiin. Videoteos Maisema kertoo maisemakuvan syntymisestä. Maisema on jatkuvaa muutosta – maanpinnan muotojen muutosta, puiden ja hiusten kasvua, kahden ihmisen erilaista muistamista. Käsikirjoitus ja ohjaus Markus Tuormaa, esiintyjät Milla Tuormaa ja Markus Tuormaa, ääninäyttelijät Anna Ranta ja Aki Haikonen, Kuvaus Anu Keränen, […]
10.10.2018
Kampaamo on työhuone, jossa on kaikki, mitä tarvitaan muistojen kampaamiseksi hiuksiin. Seinillä on kuvia kampauksista ja niihin liittyviä kertomuksia. Kampaukset muistuttavat usein maisemamaalauksia ja niinpä kampaamoni on kuin maisemamaalarin työhuone. Kampa ja harja ovat ateljeeni siveltimiä. Kun malli istuu tuolille, kampaan hänen hiuksiinsa muotokuvan. Kuva syntyy keskustelustamme. Kampaukset ovatkin yhtä aikaa maisemia ja muotokuvia. Niiden […]
10.10.2018
Maalaan kuusenpihkalla ikkunoihin vanhassa puutalossa, joka on joskus ollut jonkun koti. Pienessä ullakkohuoneessa maalaus saa havupesän luonteen. Pihkan värjäämä valo ympäröi ihmisen samalla tavalla kuin metsä tai tuuheahavuinen kuusi. 1800-luvulta on paljon metsänsisukseksi nimettyjä maalauksia, joissa katsojalle välittyy kokemus puiden alla olosta. Tämän maalaus voi kuvata myös kotikuusta, puuta, joka suojelee kotia. Kotikuuseen liittyy vanha […]
10.10.2018
Videoteoksen kohteena on Ateneumin taidemuseon kokoelmaan kuuluva Amélie Lundahlin (1850-1914) maalaus Bretagnelaistyttö ruukku kädessä (1884). Maalauksen kuva-aihe ja pienet, siveltimen luomat yksityiskohdat synnyttävät erilaisia mielikuvia katsojassa. Puheäänen tulkitessa maalausta kamera seuraa kuvaten maalauksen pintaa välillä kauempaa ja välillä lähempää. Teos on ollut esillä FOKUS: Tyttö ja kirsikanoksa -näyttelyssä Ateneumin Taidemuseossa 2012. Käsikirjoitus, ohjaus, leikkaus ja […]
10.10.2018
Dammarhartsi (Dipterocarpaceae -heimoon kuuluvien aasialaisten puiden pihka), venetsiantärpätti (euroopanlehtikuusen, Larix decidua, pihka), ranskalainen tärpätti (Välimeren rannikkomännystä, Pinus pinaster, saatava tärpätti), kuusenpihka (Suomessa kasvavista kuusista, Picea abies, itse kerätty pihka). Etualan tummat värit on maalattu kuusenpihkalla, etäisyyden vaaleammat värit lehtikuusenpihkalla ja maalauksen yläosan värittömät ikkunaruudut dammarhartsilla. Maalauksen muoto noudattaa C.D. Friedrichin maalauksessa Nainen ikkunan ääressä, 1822, […]
10.10.2018
2012–2014, videoteos, 25 min Teolliset liikkumistavat ovat vaikuttaneet kuvaamme maisemasta. Rautatie oli ensimmäinen teollinen tapa liikkua. Rautatie ja muu teollistuminen saivat alkunsa kivihiilen sisältämästä energiasta. Junan ikkunasta maisema välittyy vain näköaistin kautta ja se nähdään vailla etualaa. Kokijalle ei muodostu ruumiillista sidettä maastonmuotoihin. Juna kiitää suoraa viivaa pitkin maiseman halki. Kun kulkuväline ei välitä mäistä […]
10.10.2018
Otteita teokseen sisältyvästä tekstistä: Venetsiantärpättiä käytetään öljyvärimaalauksessa maalausnesteen osana. Se vaikuttaa värin maalauksellisuuteen tekemällä öljymaalista tahmeampaa. Venetsiantärpätti on lehtikuusen pihkaa. … Olen haaveillut pääseäni joskus luonnonvaraiseen lehtikuusimetsään. Maalaan tuon metsän. Kuljen kostean sulkasammalen yli, ohi kuivien, naavaisten kuusenoksien. Astelen yli sammalen peittämien runkojen, joista vain oksat nousevat vielä maasta. Kivien päällä kasvaa tuuheaa ketunliekoa. Kuusten […]
10.10.2018
2000, 113x50cm, silkkipaino.
10.10.2018
1992, 120x100cm, öljy ja tempera kankaalle, Deaconess Institute, Helsinki.
10.10.2018
1999, Musica, 120x100cm, öljy ja tempera kankaalle, Svenska Kulturfonden, Helsinki.