10.10.2018
NIMETTÖMÄT MINÄT KOHTAAVAT YLIPITKIEN KIELIEN KUROTTAUTUESSA KANNATTELEMAAN YHTEISTÄ SIELUN PEILIÄ KIINTEÄKSI KITEYTYNEEN ALKUAINEEN NAUTTIESSA LÄSNÄOLOSTAAN LOPUTTOMAN KAIKKEUDEN KATVEESSA Teoksessa on neljä taiteilijan omakuvaa: valo ja varjo profiilikuvat, silmän pupillista heijastuva, katsojaa katsova kasvokuva sekä teoksen kuvaama taiteilijan sielunmaisema. Teos on toteutettu klassisella kerrosmaalaustekniikalla. Lisäsyvyyttä värimaailmaan tuo loppuvernissa. Tämä oli siirtymäkauden teos, jonka aloitin Imatran taideoppilaitoksen […]
10.10.2018
UotiSaha = kuvataiteilijat Jokke Saharinen ja Johanna Uotinen Teoksen sisätilan seinille valmistimme värikkäät miniryijyt, jotka lopulta kelpasivat pikkulintujen ja oravien pesätarpeiksi. Tämä on UotiSaha-taiteilija-avioparin ensimmäinen yhteinen taideteos, mutta myös ensimmäinen ympäristötaideteos. Nykyisin teos on Johannan vanhempien pihapiirissä Imatralla. Vanha karjalainen runovärssy: Pirtin pienen pahasen, paikallensa vaajan päähän, polun varteen koivun alle, vaan ei murtoon peoille. […]
10.10.2018
Tämä oli ensimmäinen Wunderkammer-kauteni (1996-2000) “taide-esine”. Teos kuvaa elämän ja kuoleman rajapintaa. Tämä on ensimmäinen esinekoosteeni ja kenties viimeinen eläviä eläimiä sisältävä teokseni. Näyttelytilanteessa teosta/jauhomatoja on ruokittava. “Jokke Saharisen Kauniita sanoja on ensinäkemältä suorastaan shokeeraava. Se ei ole ihme, sillä parissa lasiputkessa leegio toukkia mutustelee jauhoja.” Päivi Kapiainen: Karjalainen 24.07.1996 “Graafikko Jokke Saharisen työ on […]
10.10.2018
Teos edustaa Wunderkammer-kauteni (1996-2000) “taide-esinettä”. Teos kuvaa elämän vaarallisuutta ja hetkellisyyttä. Teos toimii myös ulkona aurinkokellon tapaan. Ketunraudat on näyttelytilanteessa tehty vaarattomiksi. Kellotaulun numerot on hiekkapuhellettu hautakiveen. “Jokke Saharisen lattialla lepäävät teokset ovat nautittavan viimeisteltyjä ja hienostuneen makaabereja, kuten tiedekin niin usein.” Tiina Nyrhinen: Aamulehti 13.05.1999 “Aikaraudassa ruosteiset ketunraudat kehystävät kelloksi muutettua hautakiven palaa.” Liisa […]
10.10.2018
Teos edustaa Wunderkammer-kauteni (1996-2000) “taide-esinettä”. Teos estetisoi kuoleman “kuoria”. Lasikuvun alla olevista jauhokuoriaisten kuorista nousi ilmatilaan vieno kalman tuoksahdus. Teoksen jalustana toimivan kukkapöydän voi purkaa palasiksi. Samettityynyn on tehnyt Reetta Hakonen. “Päivästä päivään -teoksessa kuolleet koppakuoriaiset kiiltelevät lasikuvun alla muistuttamassa ajan kulusta. Moni avajaisvieras huokaa: “Voi, kuinka ne ovat kauniita!” Liisa Yli-Ketola: Karjalainen 02.09.1999 2002: […]
10.10.2018
Teos edustaa Wunderkammer-kauteni (1996-2000) “taide-esinettä”. Teos kuvaa elämän monimuotoisuutta ja hetkellisyyttä. Messinkilaattoihin on lyöty sanat: avis, homo sapiens, lacertae ja suidae. Teos sai innoituksensa oikeista pyhäinjäännöslippaista (myös reliikkilipas tai relikvaario), joissa on yleensä kristittyjen pyhimysten jäännöksiä. Relikvaarioperinne yhdistetään yleensä roomalaiskatoliseen kirkkoon. Teos on kokoon taitettava ja sen päällä on kantokahvat sekä säilyttämisen että siirtämisen helpottamiseksi. […]
10.10.2018
Teos edustaa Wunderkammer-kauteni (1996-2000) “taide-esinettä”. Teos kuvaa elämän monimuotoisuutta ja hetkellisyyttä. Messinkilaattoihin on lyöty sanat: avis, homo sapiens, lacertae ja suidae. Matka-arkut on toteutettu sekä lapsiarkkujen mittasuhteiden että instrumenttikoteloiden valmistusperiaatteiden mukaisesti. Teosmateriaaleina on käytetty nahkaa, plyysiä, messinkiä ja juustovahaa. ” – Ja niin kauan kuin taiteesta puhutaan, se on elossa. Tällä kertaa esimerkiksi Jokke Saharisen […]
10.10.2018
Tämä on toistaiseksi viimeisin/viimeinen Wunderkammer-kauteni (1996-2000) “taide-esine”. Teos kuvaa elämän haurautta ja hetkellisyyttä. Teos sai innoituksensa katolisesta kirkko- ja alttaritaiteesta, mutta erityisesti sivualttareiden pyhimyksiä kuvaavista kolmiulotteisista kuvaelmista, jotka ovat hyvin värikkäitä, valaistuja ja dramaattisia. Teoksen sisälle on piilotettu valolaite niin, että se valaisee ainoastaan teoksen ytimessä olevat taiteilijan kasvot . Lisäksi teoksen sisäpinta on käsitelty […]
10.10.2018
UotiSaha = kuvataiteilijat Jokke Saharinen ja Johanna Uotinen Betonirenkaan taakse leikattu pitkä ja kapea nurmikaistale antaa vaikutelman siitä, kuin Pulteri olisi vierinyt rinnettä alas ja pysähtynyt mäen alle. “Kohtuullisen toimiva nurmikkogenren teos oli kuitenkin Jokke Saharisen ja Johanna Uotisen suuri rinnettä alas pyörinyt betonirengas, jonka jäljissä ruoho kasvoi. Se suhtautui suureen rinteen mittakaavaan.” Pessi Rautio: […]
10.10.2018
UotiSaha = kuvataiteilijat Jokke Saharinen ja Johanna Uotinen Kuulamaatti oli eräänlainen matkapiirturi, joka piirsi matkakarttaa Karjalan radasta asema asemalta. Matkakuvien piirtämisestä huolehti painava metallikuula, kalkeeripaperi ja liikkuva juna. Taiteellinen vastuu siirrettiin siis junalle. Meno- ja paluumatkan taittoivat myös UotiSaha, jonka vastuulla oli vedospaperin vaihtaminen jokaisella asemalla. Kuulamaatti ja sen tekemät vedokset asetettiin esille junavaunun seinälle, […]
10.10.2018
Teos kuvaa ihmissuhdeviidakkoa ja valintojen vaikeutta. Teoksen taustalla olevan syväpainovedoksen huulien kuvat on saatu aikaiseksi painamalla huulipunatut huulet kuparilaatan pintaan. Tällä tavoin huulipunan rasva on toiminut kuparilaatan syövytystä kestävänä pohjustusaineena. Tämän jälkeen laatan pintaan on ruiskutettu akvatintarasteri, jonka jälkeen laatta on syövytetty ja vedostettu punaisella painovärillä vedospaperille. Vaaleanpunainen seiskatuumainen vinyylieepee sammakonraadon takana on Äpryk-nimisen punkbändin […]
10.10.2018
Homo Ludens -teoksessa on 7 kappaletta digimonotypia-omakuvaa ja 7 kappaletta kirjailtua kuva-aihetta mäntyviilusta laminoiduissa tripodeissa. Homo Ludens on ilkikurinen, omakuvapastisseista ja niiden kuvapareista koostuva näyttelykokonaisuus, joka ilmentää kuvataiteen ja kuvataiteilijan ammatin leikkimielistä luonnetta. Homo Ludens -teoskokonaisuutta voi lähestyä tilataideteoksena, kuva-arvoituksena ja pelinä. Tarkoituksena on arvuutella seinällä oleville vedoskuville suunniteltuja kirjailtuja kuvapareja tripodien kansien alta. Vedoksista […]
10.10.2018
Hypnobatia = kuvataiteilijat Jokke Saharinen ja Jukka Suhonen “Hypnobatia: unenaikainen suoritus, joka tavallisesti tehdään hereillä ollessa”. (Psykiatrinen sanasto, 1995) Hypnobatia on koko näyttelytilan täyttävä, ennalta suunnittelematon, intuitiivisesti luotu installaatio, joka tässä vaiheessa muodostui vain näyttelytilan seiniä täyttävistä visuaalisista purkauksista. Hypnobatiassa taiteilijoiden kädenjäljet sulautuvat yhdeksi, toisiaan täydentäväksi tyyliksi. Hypnobatia toteutuu aina uudenlaisella ja yllätyksellisellä tavalla. Teoksen […]
10.10.2018
UotiSaha = kuvataiteilijat Jokke Saharinen ja Johanna Uotinen Teos pohtii nykyisen (työ)elämän parisuhteelle asettamia rajoja ja esteitä. Elämänmenon vaatimukset ovat asettuneet taloksi ja uni on usein ainoa rauhallinen hetkemme. Yhteisiä öitä on harvassa, koska kumppani on usein menossa jonnekin tai tulossa jostakin. Silloinkin, kun olemme läsnä, olemme usein poissa – unessa tai omissa ajatuksissamme. Teos […]