11.4.2021
Clare on Mark Niskasen & Jani-Matti Salon kolmikanavainen ääni-installaatio, joka johdattelee intiimien kuvitelmien ja fantasioiden äärelle. Clare suodattaa ajatuksensa arkipäiväisistä twiiteistä viimeisen 14 vuoden ajalta ja saa muotonsa psykoanalyytikko Karen Horneyn teoriasta sisäisistä tarpeistamme. Teoskokonaisuus on saanut nimensä Karen Horneyn luoman fiktiiviseen hahmon mukaan, jonka kanssa hän kävi sisäistä keskustelua. Horney kuvasi jo 1930-luvulla teoksissaan kilpailuyhteiskunnan […]
9.4.2021
Kuva huolettomasti vedessä leikkivästä karhunpennusta muodostui tärkeäksi odottaessani kuopustamme. Parin vuoden jälkeen tein mielikuvasta grafiikanlaatan, josta vedostin sarjan. Kuvaa katsoessani ymmärsin karhunpennun huolettomuuden johtuvan karhuemon suojelevasta läsnäolosta, jossakin kuvan ulkopuolella. Vanhemmuudessa on osaltaan kysymys taidosta käyttää aggressiota oikein, elämää turvaavalla tavalla.
9.4.2021
Teos on syntynyt unikuvasta josta tein akvarelliluonnoksen. Kymmenen vuotta myöhemmin kuva palasi mieleeni yhä uudestaan, ja tein siitä akvatintalaatan. Nyt kuva on nähtävissä grafiikanvedoksena. Samalla kuvan merkitys avautui minulle siten, että pystyin antamaan sille oikean nimen.