1.12.2018
Elefantti-sarjan valokuvat ovat hellyttäviä ja tuttuja, mutta samalla ne muistuttavat, ettei lemmikin omistaminen aina ole miellyttävää ja että pienikin eläin voi joskus tuntua liian isolta ja vaativalta. Teos tekee näkyväksi harvemmin ääneen lausuttua tosiasiaa, etteivät lemmikit itse voi päättää kenen kanssa ne elävät ja mitä niiltä vaaditaan, vaan niiden osana on sopeutua omistajansa tapoihin ja elämäntyyliin. […]
1.12.2018
Noora Schroderuksen teossarjan kasviyksilöt muistuttavat erehdyttävästi aitoja kuivattuja kasveja. Ne tuovat mieleen aikaisempien koululaissukupolvien kesäisen urakan etsiä ja kerätä kansien väliin erilaisia kasvilajeja. Kasvien esteettiset ja orgaaniset muodot saattavat lähempää katsoessa puistattaa – teoksen materiaalina on käytetty pelkästään ihmisen kehon karvoja. Taiteilija kysyy, mistä karvafobia johtuu ja miksi karvat ovat yhä meille tabu? Varsinkin naisten […]
1.12.2018
Nyrkkeilyhanskat edustavat fyysisyyttä ja laillistettua väkivaltaisen voiman käyttöä. Schroderuksen nyrkkeilyhanskat eivät kuitenkaan selviäisi yhdestäkään erästä: niiden kangas ei kestäisi hikeä saati iskuja ja täytteenäkin on untuvaa. Hanskat maastoutuisivat parhaiten isoäidin sohvan kuosiin tai romanttiseen tapettiin. (teksti: Laura Kuurne, Serlachius Museot)
30.11.2018
30 koiran muotokuvaa: jokaisen koiran nimi on kirjottu koiran omilla karvoilla. (kuvat: Noora Schroderus, Vesa Aaltonen) Canis lupus familiaris-teoksessa kirjotut koirankarvat taipuvat yksilöllisiksi, kunkin karvaturrin näköisiksi ja nimisiksi muotokuviksi. Teokset osoittavat, miten juuri nimi tekee koirasta merkityksellisen ja nimetyllä koiralla on ihminen kumppaninaan. Parhaimmillaan koira on ihmisen vertainen elämänkumppani, johon solmittu suhde voi olla toisinaan […]
30.11.2018
Noora Schroderus on kirjonut Amerikan dollareihin Disneyn prinsessojen tunnistettavia kampauksia ja Englannin puntiin eurooppalaisten kansansatujen naishahmojen hiustyylejä. Taiteilija yhdistää huolellisen kirjontatekniikan seteleihin ja tekee näin näkyväksi yhteiskunnan vastapuolia, kuten miehinen rahan valta ja naisellinen passiivinen kauneus, teollinen tuotanto ja hidas kirjontatyö. Ulkonäölläkin halutaan viestittää valtaa ja Disneyn tarinoilla ja naiskaudeudella osataan myös rahastaa. Taiteen tekeminen […]
30.11.2018
käsin värjätyt päreet, luonnonvahapinta, yksityisomistuksessa
30.11.2018
Käsinvärjättyjä kuusipäreitä. #päremosaiikki
30.11.2018
Teos oli esillä AAARGH!-10 vuotta myöhemmin, Galleria Huudon kymmenvuotisjuhlanäyttelyssä Jätkäsaaren L3-makasiinissa syksyllä 2012. Se rakentui erilaisista verkoista suoraan tilaan kolme viikkoa kestäneen ripustuksen aikana.
30.11.2018
Teos oli esillä Huuto oot uuH galleria Huudon Eerikinkadun tilan avajaisnäyttelyssä syksyllä 2018. Teoksen materiaali, käsin neulalla käsitelty organza, oli aiemmin kesällä Joutsan Haihatuksen kesänäyttelyssä esillä olleen teokseni materiaalia. Molemmat teokset olivat itsenäisiä, toisistaan erillisiä teoksia. Huudossa esillä ollut työ muuttui purkamisen jälkeen jälleen materiaaliksi uusia töitä varten.