31.8.2021
Taiteellisen työskentelyni aloitin 2000-luvun ensikymmenen loppupuolella Varsinais-Suomen alueella. Tein tuolloin öljyvärimaalauksia joiden kankaat olin teipannut suoraan seinään kiinni. Tänä aikana valmistui pino ekspressiivisiä gouache-maalauksia A3-formaatissa joiden alkuperäiset kappaleet, kuten öljyvärimaalaustenkin, ovat nyt kadonneet. Vuonna 2010 aloitin taideopinnot Oriveden Opistossa ja tänä aikana maalasin lävitse naturalismin, kansallisromantiikan, ekspressionismin, surrealismin, sekatekniikan ja futurismin, päätyen täysabstraktiin ilmaisuun. Seuraavana […]
23.8.2021
Olen Turun taideakatemiasta vuonna 2010 valmistunut kuvataiteilija. Työskentelyni keskittyy tällä hetkellä tempera ja öljymaalaukseen sekä kollaasiin. Teosten aiheet kumpuavat alitajunnan ja ympäröivän maailman kohtaamisesta. En suunnitele teoksia etukäteen, vaan annan kuvan kehittyä kerros kerrokselta. Rakastan yllätyksiä ja sen suomaa tekemisprosessia. Apokalyptisissa mielenmaisemissa yhdistyvät mielikuvitus, historia ja luontokokemus.
6.8.2021
Olen turkulainen kuvataiteilija. Työskentelen painetun taiteen parissa. Teen enimmäkseen reduktio-puupiirrosta. Työskentelen Turun Taidegraafikoiden yhteispajalla Taiteen talossa Turussa. Koulutukseltani olen taiteen maisteri Aalto yliopistosta. Olen pitänyt säännöllisesti yksityisnäyttelyitä vuodesta 2020. Teoksiani on ollut esillä yksityis-ja yhteisnäyttelyissä mm. Helsingissä, Turussa, Tampereella, Lahdessa ja Seinäjoella. Olen osallistunut Turun Taidegraafikoiden kansainvälisiin näyttelyihin Texasissa, Italiassa ja Ruotsissa. Parhaillaan teoksiani on […]
5.8.2021
Hanne Lindström syntyi, asuu ja työskentelee Helsingissä, opiskeli Aalto yliopiston Taiteiden ja suunnitelun korkeakoulussa (silloin Taideteollinen korkeakoulu) taidekasvatuksen ja valokuvataiteen linjoilla. TaM Pääasialliset tekniikat: piirtäminen hiilellä, liiduilla sekä pensselillä ja musteella. Hanne Lindström on toiminut opettajana mm. Pekka Halosen Akatemiassa, Järvenpään kuvataidekoulussa, Lahden Muotoiluinstituutissa, Taideteollisen korkeakoulun avoimessa yliopistossa, ollut Järvenpään kaupungin valtuustossa 2 kautta, tehnyt […]
5.7.2021
Riikka Ahfors (s.1975, Helsinki) on kuvataiteilija, joka maalaa öljyväri- ja temperamaalauksia, joissa realistinen tila pelkistyy muodoiksi ja väreiksi. Hän pyrkii keveään ilmaisuun, jossa keveys on valoa ja sen värejä ja pigmentti niiden väline. Suhde luontoon on ilmeinen Ahlforsin teoksissa. Riikka on kuvataideakatemiasta maisteriksi valmistunut kuvataiteilija, joka teki kandiopintonsa Kanadassa. Tällä hetkellä hän asuu ja työskentelee […]
28.6.2021
Sanna Saarinen on suomalainen nykytaiteilija Satakunnasta. Koulutukseltaan hän on kuvataiteilija sekä tekstiilialan artesaani ja artenomi. Saarinen valmistui kuvataiteilijaksi (yamk) 2024 Kankaanpään taidekoulusta sekä tekstiilialan artesaaniksi vuonna 1990 Loimaan käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta ja tekstiiliartenomiksi vuonna 1994 Lounais-Suomen käsi ja taideteollisuusoppilaitoksesta. Saarinen käyttää teoksissaan tekniikkana käsinkudottua kangasta yhdistettynä kierrätysmetalliin ja puuhun. Hän tekee teoksia myös pelkästä kierrätysmetallista. […]