Elämämme, jossa jokaisen pitäisi saada tuntea olevansa tarpeellinen lenkki, on muuttunut avoimeksi pelolla ja ahneudella ohjailluksi pudotuspeliksi. Sen sisällöksi tyrkytetään kaupallisia arvoja tyydyttävää keinotekoista mielihyvää – jatkuvan juhlan polttoainetta. Haluan kuitenkin uskoa jokaisen elämän tärkeyteen ja tarpeellisuuteen. Elämällä tässä hetkessä kaiken rajallisuuden tunnistaen sidomme menneen ja tulevan. Näin tunnemme kuuluvamme ketjuun, josta yksikään lenkki ei katoa.
Haluan ottaa kantaa niiden asioiden puolesta joihin uskon. Nopeiden muutosten keskellä taiteen tehtävä on muistaa ja muistuttaa miten todellisuus näyttäytyy. Tätä todellisuutta jokainen tarkastelee oman henkilökohtaisen historiansa kautta. Teoksissani etsin huumorin avulla omaa totuuttani ympärillä olevasta maailmasta, jossa elämme vain kerran. Pyrin kuitenkin siihen, että työni elävät vuorovaikutuksessa katsojan kanssa eivätkä olisi ankkuroituneet yhteen totuuteen. Näin löydämme uusia näkökulmia – uusia totuuksia.
Johnny Weissmülleriä lainaten: ”Tärkeintä on, ettei ote liaanista kirpoa. Välillä täytyy kuitenkin vaihtaa otetta.”