Hyppää sisältöön

Kuvataiteilijamatrikkeli

  • Taiteilijahaku
  • Taiteilijat A-Ö
  • Teoshaku

  • Suomi
  • English

Linkki Suomen Taiteilijaseuran sivustolle

Marja-Leena Puolatie

Marja-Leena Puolatie
CV

Perustiedot

s. 1941, Kouvola
Taidemaalari
Asuinpaikka: Kouvola

Oma esittely

Olen kouvolalainen kuvataiteilija. Syntynyt 1941 Kouvolassa.
Työskentelin vuosikausia maalaten ja samaan aikaan opettaen eri oppilaitoksissa aikuisia, lapsia ja erikoisryhmiä. Olen pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä ja osallistunut useisiin yhteis- ja ryhmänäyttelyihin. Tällä hetkellä työskentelen yksinomaan maalaten kuvia. Työtilassani Kouvolan kauppahallin toisessa kerroksessa, minulla on kuvia jatkuvasti esillä sekä pieni galleria, jossa silloin tällöin myös vierailevien taitelijoiden töitä.

Teoksiani oli ensi kerran esillä 1973. Alkuaikoina maalasin melko realistisesti ja öljyväreillä. Öljyvärit vaihtuivat vähitellen öljy-temperaksi ja edelleen temperaksi. 90-luvulla kehittelin omaksi tekniikakseni savuakvarellin. Vesi- ja peiteväri ovat myös käyttämiäni materiaaleja. Tällä hetkellä maalaan etupäässä öljyväreillä.

Aihemaailma

Teosteni aihemaailma löytyy etupäässä luonnosta ja tyylisuunta liikkuu esittävän ja abstraktin välimaastossa. Luonto on siis monen kuvan innoituksen lähde ja monen abstraktilta vaikuttavan työn taustalla on esimerkiksi havaintoja välkehtivästä vedestä tai vakkapa rapakiven muodoista.

Minua kiehtovat myös muut kulttuurit ja vanha historia. Olenkin työskennellyt useaan otteeseen myös ulkomailla.

Useimmat kuvani syntyvät intuitiivisesti ja muokkaantuvat tekovaiheen aikana. Kuviin vaikuttavat niin eletty elämä kuin lähipäivien tapahtumatkin. Usein, kun jokin alue alkaa kiinnostaa, teen siitä useampia kuvia, sarjoja. Niinpä olen työstänyt suuriakin sarjoja kuten esimerkiksi: Ihmisiä työnsä ääressä, Häviävää kulttuuria, Verla-aiheita, Rapakivi ja Kivijärvi sarjat sekä useita kuvasarjoja vieraista kulttuureista, kuten Caprin Sininen luola, Elämää Balilla, Kenian safarilta, Meksikon Kohtaamisia-sarja ja tunnelmia USA:n Mount St. Helens´sin tulivuorelta.

Talviaikana työskentelen etupäässä Kouvolan kauppahallin 2. kerroksessa, jonne valmistui Ateljee-galleriani vuonna 2005. Työtilaani kutsun ”Puuhamaaksi” ja se toimii hyvin myös pienenä näyttelytilana.

Taiteilijan teoksia

Teoksen nimi: Paaskoski IV
Paaskoski IV
Teoksen nimi: Paaskoski V
Paaskoski V
Teoksen nimi: Kesäaamu
Kesäaamu
Teoksen nimi: Kesän odotusta I
Kesän odotusta I
Teoksen nimi: Kesän odotusta II
Kesän odotusta II
Teoksen nimi: Kesän odotusta III
Kesän odotusta III
Teoksen nimi: Kevät saapuu Sonnanjärvelle I
Kevät saapuu Sonnanjärvelle I
Teoksen nimi: Kevät saapuu Sonnanjärvelle II
Kevät saapuu Sonnanjärvelle II
Teoksen nimi: Välimereltä
Välimereltä
Teoksen nimi: Paaskoski I
Paaskoski I
Teoksen nimi: Paaskoski II
Paaskoski II
Teoksen nimi: Paaskoski III
Paaskoski III
Teoksen nimi: Tie nro 6
Tie nro 6
Teoksen nimi: Kuva I
Kuva I
Teoksen nimi: Kuva II
Kuva II
Teoksen nimi: Otteita I
Otteita I
Teoksen nimi: Otteita II
Otteita II
Teoksen nimi: Otteita III
Otteita III
Teoksen nimi: Otteita IV
Otteita IV
Teoksen nimi: Otteita V
Otteita V
Teoksen nimi: Öinen tapaaminen
Öinen tapaaminen
Teoksen nimi: Öisiä valopilkkuja II
Öisiä valopilkkuja II
Teoksen nimi: Öisiä valopilkkuja III
Öisiä valopilkkuja III
Teoksen nimi: Öisiä valopilkkuja IV
Öisiä valopilkkuja IV
  • Taiteilijahaku
  • Teoshaku
  • Taiteilijat A-Ö
  • Ohjeet taiteilijoille
  • Kirjaudu
  • Tietoa sivustosta
  • Palaute
  • Kysyttyä
  • Yhteystiedot
  • Käyttöehdot
  • Saavutettavuusseloste
  • Rekisteriseloste

Kuvataiteilijamatrikkeli