Hyppää sisältöön

Kuvataiteilijamatrikkeli

  • Taiteilijahaku
  • Taiteilijat A-Ö
  • Teoshaku

  • Suomi
  • English

Linkki Suomen Taiteilijaseuran sivustolle

Tämä sivu vaatii kirjautumisen.
Luopumisesta – Loomprovisations
Loading...

Emma Fält: Luopumisesta – Loomprovisations

Valmistumisvuosi: 2017
Tekniikka: Installaatio, piirrosperformanssi, ääni
Koko: -
Avainsanat: improvisaatio, Emma Fält, Luopuminen, performanssi, live piirros
Moniosaisen teoksen lähtökohtana on luo-pu-minen. Luopuminen on pois heittämistä, jonkin taakse jättämistä, mutta samalla se tekee tilaa jollekin uudelle. Kielitoimiston sanakirjan mukaan luopua-sana on johdos verbistä luoda, jonka on alkuaan merkinnyt mm. ’heittää, päästää käsistään’.

Tässä pohdin sitä, millaisista asioista meidän tulee luopua tullessamme uudeksi ja miten usein emme edes tiedä niistä menneisyyden tapahtumista, jotka ovat jättäneet meihin syviä jälkiä. Myös kivuliaista asioista voi olla vaikeaa luopua tuntemattoman edessä.

Teoskokonaisuuden ensimmäinen osa on kudonnainen, johon olen repinyt ja kutonut 20 tekemääni suurikokoista piirustusta, sekä äänittänyt repimisen ja kutomisen tapahtumat. Teoksen toinen ja kolmas osa ovat installaatio ja piirrosperformanssi – jossa improvisoin ja piirrän esiäitini kangaspuilla.
Taiteilijan sivulle

Lisäkuvat teoksesta

Lisäkuva teoksestaLisäkuva teoksesta
Edellinen teosSeuraava teos

Taiteilijan teoksia

Teoksen nimi: TAAKKA – BURDEN
TAAKKA – BURDEN
Teoksen nimi: SAD SWIPE TAP LIKE
SAD SWIPE TAP LIKE
Teoksen nimi: Luopumisesta – Loomprovisations
Luopumisesta – Loomprovisations
Teoksen nimi: Between Spaces
Between Spaces
Teoksen nimi: About Loneliness
About Loneliness
Teoksen nimi: VALLPIGA  – shepherdess
VALLPIGA – shepherdess
  • Taiteilijahaku
  • Teoshaku
  • Taiteilijat A-Ö
  • Ohjeet taiteilijoille
  • Kirjaudu
  • Tietoa sivustosta
  • Palaute
  • Kysyttyä
  • Yhteystiedot
  • Käyttöehdot
  • Saavutettavuusseloste
  • Rekisteriseloste

Kuvataiteilijamatrikkeli