Jyrki Tammi

Perustiedot

s. 1978, Kuusamo
Kuvataiteilija
Asuinpaikka: Kuusamo

Yhteystiedot

Puhelinnumero: 0407094136
Näytä biografia

Bio

Jyrki Tammi (s.1978) on Kuusamossa työskentelevä kuvataiteilija. Tammi on valmistunut Taiteen maisteriksi Lapin Yliopistosta 2019. Ennen maisterintutkintoaan hän on opiskellut taidetta ja kulttuurialaa monipuolisesti. Perinteisen kuvantekemisen ohella taiteilija on perehtynyt esimerkiksi graafiseen suunnitteluun, valokuvaukseen ja soveltavaan kuvataiteeseen. Tammi on järjestänyt ensimmäisen yksityisnäyttelynsä Helsingissä vuonna 2016.

Tammi yhdistelee usein töissään pouring- eli akryylikaatotekniikkaa ja esittävää maalausta. Sattuma ja hallinta vuorottelevat teoksissa, joihin erilaisten kuva-aiheiden rinnastaminen tuo omaehtoista ja raikasta symboliikkaa. Taiteilijan töitä on ollut esillä lähinnä gallerianäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla. Hän on toteuttanut tilauksesta myös julkisia seinämaalauksia.