Eliisa Sorvali ent. Suominen
Olen koulutukseltani Kuvataideakatemiasta maalaustaiteen osastolta vuonna 2006 valmistunut Kuvataiteen maisteri sekä vuonna 2014 Aalto - yliopistosta Taiteen maisteriksi.
Olen toiminut monipuolisena taiteilijana vuodesta 2006. Olen osallistunut lukuisiin näyttelyihin suomessa sekä ulkomailla. Taiteilijana minulle läheisiä työtapoja ovat maalaus, video ja veistosten rakentaminen. Pidän vuorovaikutteisesta työstä ja koen tärkeäksi työskentelyn erilaisten ihmisten kanssa. Taiteen tekemisen toistuvina teemoina ovat töissäni läsnä jatkuva, vuorovaikutteinen suhde käytettyihin materiaaleihin sekä yhteisöllisyys. Teoksissani käsittelen yleisempiä yhteiskunnallisia ja pedagogiseen ajatteluuni liittyviä teemoja, kuten lasten kasvatus, kollektiivinen muisti, muistojen merkitys ja paikkasidonnaisuus. Kuvataideakatemiasta valmistumisen jälkeen osallistuin mm. Galerie Anhavalla ryhmänäyttelyihin ja suunnittelin ja toteutin julkisen veistos-sarjan yhdessä lavastaja Elina Lifländerin kanssa Helsingin keskustaan Juhlaviikoille vuonna 2005. Teossarja käsitteli Esplanadin vanhoja veistoksia ja niitä oli yhteensä viisi kappaletta.
Perinteisten tekniikoiden (kuten maalaustaiteen ja kuvanveiston) sekä taiteen esittämisen instituutioiden (galleriat ja museot ) jälkeen koin oman taiteellisen työskentelyn sosiaalisessa kontekstissa merkitykselliseksi ja toimin lukuisissa yhteisötaideprojekteissa taiteilijana. Etsin itse taiteilijana jatkuvasti uusia muotoja ja keinoja toimia yhteiskunnassa.