Hyppää sisältöön

Kuvataiteilijamatrikkeli

  • Taiteilijahaku
  • Taiteilijat A-Ö
  • Teoshaku

  • Suomi
  • English

Linkki Suomen Taiteilijaseuran sivustolle

Kirsi Autio

Kirsi Autio
CV

Teoksia saatavilla

Taidelainaamo ja -myymälä Arto

Perustiedot

s. 1976, Raahe
Kuvataiteilija
Asuinpaikka: Raahe

Yhteystiedot

Puhelinnumero: 0505870336

Oma esittely

Muisti ja muistaminen, erityisesti kollektiivinen muisti on aina ollut taiteessani tärkeää. Teoksissani on viittauksia arkisiin kodin esineisiin ja valokuviin sekä niiden tyypillisiin asetelmiin ja poseerauksiin. Herättelen teoksillani mielikuvia, joista jokaisella voi nousta esiin jokin muisto tai ajatus menneistä tapahtumista. Olen pohtinut teoksissani kohtaamisten merkitystä ja niitä asioita, jotka ihminen loppujen lopuksi muistaa ja huomaa. Merkityksettömän oloisista asioista voi jäädä vahva muisto tai kokemus. Nämä tapahtumat ovat yleensä tunnistettavia muillekin.

Käytän teoksissani usein vanhoja ja/ tai käytettyjä kankaita kuten pyyhkeitä. Kankaat tai esineet tuovat oman tarinansa osaksi teosta. Myös valokuvat ovat kiehtoneet minua jo pitkään. Valokuvahan viittaa aina menneisyyteen. Vaikka kuva olisi juuri otettu, on se silti kuva menneestä ajasta. Teoksissa onkin usein kuvansiirtoja valokuvista tai valokuvat ovat jotenkin muuten teoksessa läsnä. Toisaalta myös kirjoitetut kirjeet tai vieraskirjaan tallennetut muistot ja kiitokset voivat tuoda viestin menneestä ajasta tai menneistä tapahtumista.

Teoksissani on usein kirjottuja osioita, minkä lisäksi piirrän tai maalaan teoksiin myös. Huomaan usein pyrkiväni tietyllä tavalla minimaaliseen ilmaisuun. Myös materiaali on osa teoksen kertomusta, jolloin muuta voi olla vähemmän. Teosten idea lähtee usein nimenomaan materiaalista tai käsillä olevista valokuvista tai esineistä. Teoksissani eri tekniikoin kirjoitetut sanat ovat olleet jo kauan keskeinen osa ilmaisua.

Taiteilijan teoksia

Teoksen nimi: Pyyhkeen tarina
Pyyhkeen tarina
Teoksen nimi: Taitekohta
Taitekohta
Teoksen nimi: Metsuri
Metsuri
Teoksen nimi: Koulukuva
Koulukuva
Teoksen nimi: Koti II
Koti II
Teoksen nimi: Asemalla
Asemalla
Teoksen nimi: Hotel Hartman
Hotel Hartman
Teoksen nimi: Rannalla
Rannalla
Teoksen nimi: Kesällä
Kesällä
  • Taiteilijahaku
  • Teoshaku
  • Taiteilijat A-Ö
  • Ohjeet taiteilijoille
  • Kirjaudu
  • Tietoa sivustosta
  • Palaute
  • Kysyttyä
  • Yhteystiedot
  • Käyttöehdot
  • Saavutettavuusseloste
  • Rekisteriseloste

Kuvataiteilijamatrikkeli