Olen piirtänyt ja maalannut lapsesta saakka.
Opiskellessani opettajan ammattiin osallistuin kulttuurikilpailuihin ja menestyttyäni niissä aloin osallistua näyttelyihin. Myöhemmin osallistuin opettajan työn ohella yhä enemmän ammattimaiseen taidetoimintaan ja taiteen tekemiseen kunnes v.1989 jäin pois opettajan työstä.
Työni lähtökohtana ja aiheina ovat olleet lasten elinympäristö ja ekologiset aiheet. Viime aikoina teokseni ovat olleet yhä enemmän luonnon voimien varassa.