Hyppää sisältöön

Kuvataiteilijamatrikkeli

  • Taiteilijahaku
  • Taiteilijat A-Ö
  • Teoshaku

  • Suomi
  • English

Linkki Suomen Taiteilijaseuran sivustolle

Paavo Pyhtilä

Paavo Pyhtilä

Perustiedot

s. 1927, Pattijoki – k. 2019
Kuvataiteilija

Oma esittely

Haaveilin lapsesta lähtien taiteilijuudesta. Piirtelin jo hyvin nuorena ja ensimmäiset öljyvärityöt syntyivät parikymppisenä. Elettiin 40-luvun loppua ja kaikesta oli pulaa. Samaan aikaan v. 1946 avioiduin ja perhe alkoi kasvaa. Lapset syntyivät vuosina 1948, 1950, 1951 ja 1961.

Kävin kauppakoulun ja ajauduin aluksi järkisyistä kaupalliselle alalle. Vapaaksi taiteiljaksi jäin 1968 ja Taidemaalariliiton varsinaiseksi jäseneksi minut hyväksyttiin 1975.

Aiheista tärkeimpiä ovat olleet luonto ja ihmiset, joita olen vuosien mittaan käsitellyt taiteessani monella eri tavalla.

Tärkeintä kuvissani on oma sisäinen näkemys. Se heijastuu kaikissa töissäni, olipa aihe mikä tahansa. Samalla vuosien mittaan on kehittynyt itselleni ominainen värimaailma, joka yhdistää kaikkia töitäni.

Näytä biografia

Taiteilijan teoksia

Teoksen nimi: Harhailija
Harhailija
Teoksen nimi: Matkan varrelta
Matkan varrelta
Teoksen nimi: Pyhättö
Pyhättö
Teoksen nimi: Odotus
Odotus
Teoksen nimi: Miksi puhelin ei soi?
Miksi puhelin ei soi?

Bio

Paavo Aukusti Pyhtilä, syntynyt 27.2.1927 Pattijoella (nyk. Raahe), Pohjois-Pohjanmaalla,

ABC-piirustuskoulu ja erilaisia kuvataiteen alan kursseja

Taidemaalari, öljyvärit

80-vuotisjuhlanäyttely Galleria Myötätuulessa Raahessa 2007

Lisätietoja:
Itse oppinut taiteilija - tapaustutkimus:
Paavo Pyhtilä, 80v

Jyväskylän yliopisto,
Taiteiden ja kulttuuritutkimuksen laitos
Taidekasvatuksen
pro gradu-tutkielma,
kevät 2008
Pertti Pyhtilä
  • Taiteilijahaku
  • Teoshaku
  • Taiteilijat A-Ö
  • Ohjeet taiteilijoille
  • Kirjaudu
  • Tietoa sivustosta
  • Palaute
  • Kysyttyä
  • Yhteystiedot
  • Käyttöehdot
  • Saavutettavuusseloste
  • Rekisteriseloste

Kuvataiteilijamatrikkeli