Toivon, että teoksistani huokuu muinaisten maailmojen tai kaukaisten kulttuurien henki, mutta tarkemmin katsoen niiden myyttisestä merkkikielestä voi erottaa myös humoristisia viitteitä nykyisen elämänmenomme arkisiin asioihin.
Kolmiulotteisen pinnan mahdollistava hiekan, akryylin ja väripigmentin seos on tärkein osa tekniikkaa, jota olen vuosi vuodelta yrittänyt hioa yhä ilmaisuvoimaisemmaksi.
Teokset avautuvat ensin hetkessä kokien, sitten merkki merkiltä lukien.