Marika Kaarnan ihanat väriäpursuavat maalaukset vievät mielikuvitusmaailmoihin, jotka kuitenkin välillä kommentoivat voimakkaastikin todellista maailmaamme. Kaarnan symbolismi on monitasoista, eikä jää mustavalkoisiin viittauksiin.
Heinon gallerian taimmaisessa huoneessa on hieno kahdeksan maalauksen kokonaisuus. Marika Kaarnan (s. 1966) isokokoiset akryyli- ja öljymaalaukset muodostavat oman ihanan värikylläisen maailmansa, joka jättää tuskin ketään kylmäksi. Lähimmin tarkasteltuna karamellintuoksuinen idylli kuitenkin rakoilee, eikä aina olekaan niin helppo huomata missä hyvän ja pahan raja kulkee.
Kaarnan maalauksilla on selviä yhtymäkohtia naivismin kanssa värien käytön ja osin aiheiden esitystavan osalta. Tämä on kuitenkin hieman hämäävää, sillä Kaarnan aiheet ja symbolismi eivät rajoitu naivistien tapaan pelkästään arkiseen elämänpiiriin tai siitä pursuavan huumorin kuvaukseen. Myös hänen tekninen otteensa aiheiden käsittelyyn ja sommitteluun on monipuolisempi kuin perinteisesti itseoppineilla naivisteilla.
Kaikissa Kaarnan maalauksissa tuntuu olevan vahva kommentti nykyiseen elämänmenoomme, koskee se sitten ilmastonmuutosta, eriarvoisuutta tai sen aiheuttamaa syrjäytymistä. Kaarna ei kuitenkaan ole mustavalkoisen osoitteleva, vaikka osa visuaalisista viesteistä tuntuukin hyvin selkeiltä, kuten vaikkapa Chef-teoksen (2007)herkkulautanen ja nälkäänäkevä tummaihoinen lapsi. Joskus viestiä on vaikea heti löytää, ihanasti sulavat jäätelöpallotkaan teoksessa Kuuma päivä (2008) eivät ensimmäiseksi vieneet ajatuksia ilmastonmuutokseen.
Tämä monitulkintaisuus ja –puolisuus ovat kuitenkin juuri niitä vahvuuksia, jotka kantavat Kaarnan teoksia. Kun ne yhdistyvät räiskyviin aiheisiin ja iloisiin väreihin, on tuloksena huomiota herättävät teoksia, joita kuitenkin jaksaa myös katsella pitkään ja antaa niin kuvallisen kuin sisällöllisenkin runsauden hiljalleen avautua.
Kaarnan teoksissa nousee kaksi eläinhahmoa, lampaat ja etanat, usein toistuviksi symboleiksi. Lampaat ovat valkoisia tai mustia, joista jälkimmäiset tupruttelevat tupakkaa ja sytyttelevät tulipaloja. Kukapa olisi se hyvä paimen, joka etsisi näitä syrjäytyneitä, jotka tulevat prinsessojenkin juhliin kuokkavieraiksi? Etanat lienevät jotain, minkä kanssa täytyy oppia tulemaan toimeen. Huono puutarhuri -teoksessa (2007)etanat valtaavat hoitamattoman puutarhan, jonka hoitaja lienee lamaantunut sydänsurujen alla.
Kaarnalla on viittauksia mm. Alice Kairan ja Hugo Simbergin tuotantoihin. Kummallinen kukka -teoksessa (2008) kuolema ja elämä ovat omilla puolillaan, mutta tässäkin pidän Kaarnan tavasta sekoittaa pakkaa olematta liian mustavalkoinen. Teoksen piilotekstit toimivat myös hauskasti, samoin viittaukset hippiliikkeeseen. Elämässä täytyy joskus kääntää silmät ylösalaisin!
• Mikko Oranen – 10.04.2008