Erään näyttelyni vieraskirjaan olin saanut viestin: ”Hyvä, erikoinen näyttely, vähän pelkään”. Hymyilyttää. Mutta minäkin vähän pelkään. Se on yksi syy miksi maalaan. Ja että elämä olisi jotenkin ymmärrettävämpi ja eheämpi. Ettei se pääni sisällä hajoaisi ja saisin otteen jostain merkityksellisestä. Ja koska tykkään öljyvärien tuoksusta ja miten se on pehmeää ja sulavaa ja sotkee joka paikan.
Ihmisen haavoittuvuus, keskeneräisyys ja katoavaisuus ovat teemoja joiden äärellä maalaan. Pohdin maalausteni kautta myös ihmisen yhteyttä toiseen ihmiseen ja omaan itseen, kommunikaatiota tai lähinnä sen puutetta. Viimeaikaisiin teoksiini on ilmestynyt kuihtuneita kasveja ja oksia ihmishahmojen lisäksi.