Mieltä laajentavaa taidetta – Pamela Brandtin teoksista
Pamela Brandtin maalaukset ovat kuin unityötä: jotakin sellaista mikä laajentaa arkikokemusta. Unityön tavoin hänen taiteessaan on sekä arkisia että mielikuvituksellisia elementtejä toisiinsa yhdistyneenä tavalla, joka avaa uusia näkymiä kokijan omaan mieleen ja maailmankuvaan.
Olen aina ajatellut Brandtin olevan symbolistien perillinen siinä suhteessa, että hänen teostensa symboliikka on huimaavan henkilökohtaista ja hänen maalauksiensa äärellä katsojalle aukeaa uusia tapoja hahmottaa maailma. Ranskalainen taidekriitikko Albert Aurier (1865–1892) kirjoitti kuuluissa artikkelissaan vuonna 1891 Paul Gauguinista tavalla, joka sopii myös Brandtiin:
”Symbolit, toisin sanoen ideat – nousevat pois pimeydestä, heräävät eloon, alkavat elää elämäänsä, joka ei ole meidän ehdollinen ja suhteellinen elämämme, vaan joka on häikäisevän valon kaltainen
elämä: todellisin elämä, taiteen elämä ja olemisen elämä.”
Aurierin ajatus symboleista todellisena ja olemuksellisena elämänä muistuttaa omia kokemuksiani Brandtin teosten äärellä. Jokin arkinen ja jokapäiväinen asia, kuten nappi, arpakuutio, kannu tai palapelin palanen esiintyy taiteilijan maalauksissa tavalla, joka avaa silmämme uudelle ajattelulle ja maailman hahmottamiselle.
Suomalainen taidehistorioitsija Altti Kuusamo kirjoitti vuonna 2012 Pamela Brandtin maalauksista:
”Suora ja epäsuora esitystapa kietoutuvat toisiinsa – ja silti muodostavat kuvallisen ja ajatuksellisen yksikön väliin…Analogiat ovat voimassa vain epäsymmetrisen ajatuksen voimasta. Silti
synesteettinen mykkyys ja liikkeen aavistus ja sen pysähtyminen luonnehtivat tapahtumista. Nämä luovat pitkän hetken vaikutelman, ajattomuuden merkitystason, venähtäneen läsnäolon vaikutelman. Banaali kohtaa selittämättömän arjen, hitaasti, ghostisesti.”
Kuusamon ajatus Brandtin maalausten aavemaisesta hitaudesta on kuvaava, sillä oman kokemukseni nojalla taiteilijan teokset aiheuttavat hiljalleen ja vaivihkaa vahvan tunteen siitä, miten oma ajattelu ja kokemus teoksen äärellä muuttuu. Brandtin teokset herättävät levottomuutta ja uteliaisuutta, mitkä ravistelevat minäni hereille. Yhtäkkiä hahmotan oman elämäni ja kokemukseni tavalla, joka tuntuu kuin ylösnousemukselta tai kuolleista heräämiseltä.
Hidas havahtuminen on tunne, joka kuvaa Brandtin teosten vaikutusta. Hän näyttää konkreettisella tavalla, kuinka taideteos on ajan hallitsija, sillä taide voi sekä hidastaa että nopeuttaa ajankulua.
Teos vie huomiomme ja antaa meille lisää aikaa, tai jopa ikuisuuden. Toisaalta taideteokset voivat vangita meidät, jolloin katoamme niihin, eikä aikaa enää ole. Samalla tavalla taide saa meidät näkemään asiat uusilla ja vaihtoehtoisilla tavoilla, mistä Brandt on hyvä esimerkki.
Pamela Brandt luo uusia yhteyksiä tavalla, joka saa ajattelemaan ranskalaiskirjailija Charles Baudelairen (1821–1867) Vastaavuuksien sitaattia: ”Samoin kuin kaukaa kiirivät äänet / yhtyvät ja syntyy / synkkä, syvä ykseys, / rajaton kuin yö, / kuin kirkkaus, / käyvät tuoksut, värit ja äänetkin yksiin.”
Brandtin teoksissa representaatiot sekoittuvat assosiaatioihin, pinnoista tulee tiloja ja ideoista kokemuksia. Maailma syntyy kerta toisensa jälkeen uudestaan ja uudestaan.
FT Juha-Heikki Tihinen 2026