Ulla Remes on kuvataiteilijana vahva koloristi. Väri ja siihen latautunut tunne ovat merkityksellisiä hänen intensiivisissa, energisissa teoksissaan.
Hän ottaa vaikutteensa usein ensin luonnosta ja abstrahoi teoksen maalatessaan. Tekniikkana hän käyttää sekatekniikkaa, jossa hän käsittelee vesiliukoisia värejä hyödyntäen ohuen ja paksun, herkän ja vahvan, heikon ja kestävän intensiivistä vuoropuhelua.
Tekniikalla on hänelle elämää kuvaava merkitys: koko elämä on suhteita ja vuorovaikutusta, koko elämä on toiseuden läsnäoloa, koko elämä on tasapainottelua erilaisten yksilöllisten ja yhteiskunnallisten tarpeiden välillä samaan aikaan harmoniaan pyrkien. Ulla Remeksen teemat ovat siten usein ihmisyyteen liittyviä, vaikka suoraan ihmistä hän harvoin kuvaa muuten kuin esimerkiksi vaeltavana kansana. Mukana on usein yhteiskunnallinen viesti, Remeksen työskentely on monikerroksista ja myös osallistavaa.
Maalaukset voivat olla paperille tai kankaalle tehtyjä, ja niihin tulevat voimakkaasti läpi hetken valoon sitoutuneen ympäristön lisäksi kokemukset ja tunteet juuri siitä hetkestä, jolloin maalausta työstetään. Siten Remeksen teoksissa näkyy erityisen hyvin jatkumo ja sidonnaisuus elämäntilanteeseen, aikaan ja paikkaan sekä tietysti käsiteltävänä olevaan teemaan.
Ympäristön vaikutus näkyy erityisesti Remeksen residenssijaksojen maalauksissa. Hän on vuodesta 2010 alkaen joka vuosi työskennellyt kuukauden tai kaksi kansainvälisissä residensseissä, mm. Suomen Ateenan-instituutin kuvataiteilijaresidensseissä 2017, 2018 ja 2019. Aiempaa kansainvälistä residenssikokemusta hänellä on Taiteen edistämiskeskuksen residensseistä Arenys de Marista Espanjasta ja Materasta Italiasta, Suomen Taiteilijaseuran Ateljeesäätiön residensseistä Marbellasta Espanjasta ja Grassinasta Firenzestä Italiasta.
Ulla Remes toimii myös yhteisötaiteilijana, kahdenkymmenen vuoden aikana projekteja on ollut lukuisien toimijoiden kanssa. Hän maalaa live artina myös vuorovaikutuksessa keskusteluun, musiikkiin, muihin taiteen aloihin: Tuntumaalaus -konseptissa hän maalaa tilanteen tunneilmastoa näkyviin valuvalla värillä.