Hyppää sisältöön

Kuvataiteilijamatrikkeli

  • Taiteilijahaku
  • Taiteilijat A-Ö
  • Teoshaku

  • Suomi
  • English

Linkki Suomen Taiteilijaseuran sivustolle

Tämä sivu vaatii kirjautumisen.
Riippuvat puutarhat – The Hanging Gardens
Loading...

Sari Koski-Vähälä: Riippuvat puutarhat – The Hanging Gardens

Tekniikka: keräily / pistaasin kuoret, vanhat kehykset
Teoksen alku sijoittuu vuoteen 2012 ja teos etenee edelleen. On itselleni mysteeri, miksi aikanaan aloitin pistaasipähkinöiden kuorien keräilyn. Tiedän, että ennen vanhaan otettiin talteen melkeinpä kaikki. Myöhemmin siitä kaikesta onkin sitten hirveän vaikea luopua. Joka tapauksessa pistaasi kuuluu sumakkikasveihin kuten mango. Luin jostakin, että Babylonin riippuvissa puutarhoissa olisi kasvanut pistaasipuita joskus 600 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Babylonin riippuvat puutarhat on yksi antiikin ajan seitsemästä ihmeestä ja kuulemma niistä ainoa, jonka olemassaoloa ei ole todistettu. Ihme, jota ei ollut.
Taiteilijan sivulle

Lisäkuvat teoksesta

Lisäkuva teoksestaLisäkuva teoksestaLisäkuva teoksesta
Edellinen teosSeuraava teos

Taiteilijan teoksia

Teoksen nimi: Ajatus kauneudesta – Thought of Beauty
Ajatus kauneudesta – Thought of Beauty
Teoksen nimi: Viivaksi veistetty – Carved into a Line
Viivaksi veistetty – Carved into a Line
Teoksen nimi: Riippuvat puutarhat – The Hanging Gardens
Riippuvat puutarhat – The Hanging Gardens
Teoksen nimi: Vapaamatkalaiset – Drifting Away
Vapaamatkalaiset – Drifting Away
Teoksen nimi: Maa-kokoelma – Earth Collection
Maa-kokoelma – Earth Collection
Teoksen nimi: Toisiaan täydentävät – Complementary
Toisiaan täydentävät – Complementary
Teoksen nimi: Tutkielma ajan kokemisesta – A Study on the Perception of Time
Tutkielma ajan kokemisesta – A Study on the Perception of Time
Teoksen nimi: Tutkielma ajan kokemisesta – A Study on the Perception of Time
Tutkielma ajan kokemisesta – A Study on the Perception of Time
Teoksen nimi: Tutkielma ajan kokemisesta – A Study on the Perception of Time
Tutkielma ajan kokemisesta – A Study on the Perception of Time
Teoksen nimi: Tulevaisuuksien muistelu – Remembering Futures
Tulevaisuuksien muistelu – Remembering Futures
Teoksen nimi: Abstraktit hetket – Abstract Moments
Abstraktit hetket – Abstract Moments
Teoksen nimi: Abstraktit hetket – Abstract Moments
Abstraktit hetket – Abstract Moments
Seuraavat
  • Taiteilijahaku
  • Teoshaku
  • Taiteilijat A-Ö
  • Ohjeet taiteilijoille
  • Kirjaudu
  • Tietoa sivustosta
  • Palaute
  • Kysyttyä
  • Yhteystiedot
  • Käyttöehdot
  • Saavutettavuusseloste
  • Rekisteriseloste

Kuvataiteilijamatrikkeli