Hyppää sisältöön

Kuvataiteilijamatrikkeli

  • Taiteilijahaku
  • Taiteilijat A-Ö
  • Teoshaku

  • Suomi
  • English

Linkki Suomen Taiteilijaseuran sivustolle

Anna Aho

Anna Aho
Kotisivut
Facebook
Instagram
CV

Teoksia saatavilla

Suoraan taiteilijaltaTurun taidelainaamoTaiko

Perustiedot

s. 1979, Turku
kuvataiteilija
Asuinpaikka: Tarvasjoki

Yhteystiedot

Sähköposti: anna@anna-aho.net

Oma esittely

Olen pääasiassa maalari, mutta kiinnostunut yhdistämään maalaukseen muitakin elementtejä, esim. kolmiulotteisia elementtejä, kuten käsitöitä, kehyksiä ym. ja varjoja, sekä videota. Alusta lähtien minusta on tuntunut, ettei pelkkä kaksiulotteinen pinta riitä, vaan haluan maalausten tulevan jollain tavalla ulos maalauksesta. Rakastan kuitenkin maalaamista, joten en halua luopua siitä, vaan tuoda siihen jotain uutta mukaan. Idea maalauksen ja videon yhdistämiseen tuli halusta yrittää herättää maalauksia eloon. Olen kiinnostunut kokeilemaan erilaisia materiaaleja joille maalata. Olen viime aikoina maalannut enimmäkseen muovilevylle, koska olen ollut kiinnostunut läpinäkyvän materiaalin mahdollisuuksista. Palaan kuitenkin välillä maalaamaan kankaalle. Maalaan akryylimaaleilla.
Maalaan ihmisiä, enimmäkseen naisia. Käytän malleina tuntemiani ihmisiä, sekä itseäni. Maalaukseni ovat usein muotokuvamaisia, mutta sitä ne harvoin ovat, vaan mallit vain lainaavat ulkomuotonsa maalausten henkilöille, ovat roolissa, kuin näyttelijät näytelmässä. Olen kiinnostunut maalaamaan varsinkin kasvoja. Ilmeet ja erityisesti katse ovat mielenkiinnon kohteitani. Teemani käsittelevät usein naiseuteen, parisuhteeseen ja naisen asemaan liittyviä aiheita, mutta myös elämää yleensä. Monesti aiheet teoksissani ovat vakavia tai jopa synkkiä, mutta kevennän aiheita usein huumorilla.

2019 Huntenkunst, Alankomaat

Taiteilijan teoksia

Teoksen nimi: Kaislikossa
Kaislikossa
Teoksen nimi: Guardian
Guardian
Teoksen nimi: Migreeni
Migreeni
Teoksen nimi: Superhero
Superhero
Teoksen nimi: All I have to do is dream
All I have to do is dream
Teoksen nimi: Camouflage
Camouflage
Teoksen nimi: Kuuroille korville
Kuuroille korville
Teoksen nimi: 5 minuuttia
5 minuuttia
Teoksen nimi: Ghost
Ghost
Teoksen nimi: Prinssi
Prinssi
Teoksen nimi: Night Owl
Night Owl
Teoksen nimi: Good Afternoon
Good Afternoon
Teoksen nimi: Portrait of a Lady
Portrait of a Lady
Teoksen nimi: Pretty/Ugly
Pretty/Ugly
Teoksen nimi: Paper cut
Paper cut
Teoksen nimi: Drama Queen
Drama Queen
Teoksen nimi: Menisit syömään jotain
Menisit syömään jotain
Teoksen nimi: Armour and camouflage
Armour and camouflage
Teoksen nimi: Fading
Fading
Teoksen nimi: Nokkimisjärjestys
Nokkimisjärjestys
  • Taiteilijahaku
  • Teoshaku
  • Taiteilijat A-Ö
  • Ohjeet taiteilijoille
  • Kirjaudu
  • Tietoa sivustosta
  • Palaute
  • Kysyttyä
  • Yhteystiedot
  • Käyttöehdot
  • Saavutettavuusseloste
  • Rekisteriseloste

Kuvataiteilijamatrikkeli