Anna Aho

s. 1979, Turku
kuvataiteilija
Asuinpaikka: Tarvasjoki

Yhteystiedot

Oma esittely

Olen pääasiassa maalari, mutta kiinnostunut yhdistämään maalaukseen muitakin elementtejä, esim. kolmiulotteisia elementtejä, kuten käsitöitä, kehyksiä ym. ja varjoja, sekä videota. Alusta lähtien minusta on tuntunut, ettei pelkkä kaksiulotteinen pinta riitä, vaan haluan maalausten tulevan jollain tavalla ulos maalauksesta. Rakastan kuitenkin maalaamista, joten en halua luopua siitä, vaan tuoda siihen jotain uutta mukaan. Idea maalauksen ja videon yhdistämiseen tuli halusta yrittää herättää maalauksia eloon. Olen kiinnostunut kokeilemaan erilaisia materiaaleja joille maalata. Olen viime aikoina maalannut enimmäkseen muovilevylle, koska olen ollut kiinnostunut läpinäkyvän materiaalin mahdollisuuksista. Palaan kuitenkin välillä maalaamaan kankaalle. Maalaan akryylimaaleilla.
Maalaan ihmisiä, enimmäkseen naisia. Käytän malleina tuntemiani ihmisiä, sekä itseäni. Maalaukseni ovat usein muotokuvamaisia, mutta sitä ne harvoin ovat, vaan mallit vain lainaavat ulkomuotonsa maalausten henkilöille, ovat roolissa, kuin näyttelijät näytelmässä. Olen kiinnostunut maalaamaan varsinkin kasvoja. Ilmeet ja erityisesti katse ovat mielenkiinnon kohteitani. Teemani käsittelevät usein naiseuteen, parisuhteeseen ja naisen asemaan liittyviä aiheita, mutta myös elämää yleensä. Monesti aiheet teoksissani ovat vakavia tai jopa synkkiä, mutta kevennän aiheita usein huumorilla.

Ajankohtaista

2019 Huntenkunst, Alankomaat