Haluan yrittää muuttaa maailmaa. Pyrin tavoitteisiini jättämällä pienen ekologisen jalanjäljen. Suosin materiaaleja ja tekniikoita, jotka edesauttavat teosteni fyysisen muodon ongelmatonta häviämistä. Hitaat, käsityömäiset tekniikat muistuttavat resurssien rajallisuudesta kyseenalaistaen samalla koko työn merkityksellisyyden. Monet asiat maailmassamme mitataan niiden hyödyllisyydellä. Toisinaan työskentelyn tai olemisen hyödyllisyys ei ole mitattavissa nopealla voitolla, vaikka sitä yhteiskunnassamme paljon arvostetaankin. Ihmisyyden tutkiskelu on antoisaa, joskin monesti melko masentavaa. Taiteeni kautta haluan muistuttaa virheistä, joita ei pidä toistaa kerta toisensa jälkeen yhä uudelleen ja uudelleen.
Käyttötarkoituksen antaminen normaalisti pois heitettävälle asialle on kapinaani rahan palvontaa vastaan. Potentiaalisen materiaalin hypistely ja testailu edesauttavat ideointia. Seuraten intuitiotani luon teorian siitä, kuinka pääsen valmiiseen lopputulokseen. Yhdistelen mielessäni mielenkiintoisia tekniikoita ja raaka- aineita valmistaen kaavan, jonka avulla itse työ tulee sujumaan kuin tanssi. Toisinaan kaikki menee suunnitelmien mukaan, yleensä ei. Pohdiskelen jatkuvasti kuinka hyödyntää vanhoja ratkaisuja ja yhdistää niitä uusiin välineisiin. Aiemmat ideoinnit saapuvat monesti pelastajiksi hankalan tilanteen sattuessa kohdalle.
Paloista kokoaminen on muodostunut ominaiseksi tavakseni koostaa teoksia. Pienestä alkava, vähitellen kasvava kokonaisuus on helpompi hahmottaa, ja toisaalta kaikki suuri koostuu runsaasta määrästä pieniä asioita. Teokseni voikin tavallaan rinnastaa kasveihin tai sienirihmastoon, joiden kasvu riippuu ravinteista ja muista ympäristön olosuhteista. Yleensä en koe teosten olevan tietyllä hetkellä lopullisesti valmiita. Ne vain nukkuvat odottaen uutta kasvua tai metamorfoosia seuraavaan vaiheeseen.
Teepussiteosten vyöry sai alkunsa uteliaisuudesta jokapäiväistä elintarviketuotetta kohtaan. Teepussipaperi on todistanut kestävyytensä taiteellisessa käytössä vuosien varrella. Toinen monikäyttöisyyden perikuva, joka on tullut jäädäkseen tekniikka valikoimaani, on syanotypia. Kummankin kanssa yhteistyöni on vasta alussa. Yhteiskunnallisten, biologisten, uskonollisten ja muiden ihmiskunnan kummallisuuksien pohdinta taipuu hyvin syanotypialle ja ohuelle, mutta sitkeälle paperille. Valokuvan käyttö osana teoksia onnistuu syanotypian avulla niin, ettei kuva itsessään anasta liiaksi tilaa. Päättämällä keskittyä edellä mainittuihin, rajoitan uhkaa ryntäillä materiaalista toiseen löytämättä ikinä minkään syvintä olemusta. Yltäkylläisyyden keskellä on helppo unohtaa mikä todella on tärkeää. Haastan itseni pysähtymään, jotta tekemiseni olisi niin merkityksellistä, että se paitsi näkyy myös tuntuu teoksen kokijalle.