Olen valokuvataiteilija.
Teosteni lähtökohtana on yleensä jokin havainto ympäristöstä tai mieltä askarruttava kysymys ihmisen monitahoisesta olemassaolosta.
Produktioni työstän jo ennen tallennemateriaalin käyttöä visuaalisiksi hahmotelmiksi. Prosessissa kommunikoin aiheen, sen reflektion ja valokuvan materiaalisuuden kontekstissa. Kuvallinen työskentely on minulle mielekäs medium antaa muoto tälle vuoropuhelulle.
Valitsen tekniikan kuvallisen idean mukaan. Käytän kameraani häpeilemättä kiinnostuessani jostain aiheesta. Kuvan ensijaisuus ja autonomia on tärkeintä. Jos kuva voitaisiin korvata sanalla, ei itse kuvalla olisi merkitystä.
Liikun osassa tuotantoani esittävän ja abstraktin rajapinnassa. Kaksoisvalotuksilla ja heijastuksilla rakennan kerroksia kuvaan. Katsojalle jää vastuu siitä, katsooko hän valokuvan pintaa vai syventyykö hän sisältöön, joka rakentuu eri kerrosten välisestä dialogista. Ilman tulkinnan ulottuvuutta kuva olisi merkityksetön.