"Kiitos ja ylistys, yksikään kengänpohja ei ole
toisensa näköinen." -Gunnar Björling-
Olen aina kuvitellut, että perin mummultani Aino Tapperilta ainoastaan veistopuukon (hän veisti lehmiensä muotokuvia puusta). Mutta olin väärässä, perin havukirveen myös. Olin 7-vuotias, kun löysin mummulan navetan nurkalta varrettoman havukirveen, kassaran. Se oli ruostunut ja tylsä, pois heitetty. Mummu seisoi silloin vieressä ja arvioi havukirvestä ja minua, sanoi sitten: "Soat sen."
Minä vein aarteeni mökille leikkimökkiini. Nyt vuosikymmenten jälkeen tämä työkalu on vieläkin minulla. Havukirveellä hakattiin ennen havuja lehmien ja hevosen alle navettaan kuivikkeiksi.
Olen aikuisena kuivittanut hevosten karsinoita harrastuksenani 14 vuotta, oman hevoseni ajan. Tallilla ei ole enää havujenhakkuuta, mutta samaa työtä tein kuin mummuni. Ja yhä vuolen puusta veistoksiani, jotka ovat nimeltään: PUISIA KUVIA.
Minulle on ollut aina itsestään selvää pysytellä näissä keskisuomalaisissa maisemissa.
Tärkeintä minulle on työrauha ja se, kun saan istua kesällä maalla vanhoilla rappusilla. Myöhään illalla kuuntelen roistolintua (paikallinen perinnenimitys lehtokurpalle), joka kiertää säännöllistä ympyräänsä maiseman päällä.
Jyväskylässä 23.11.2025