Hyppää sisältöön

Kuvataiteilijamatrikkeli

  • Taiteilijahaku
  • Taiteilijat A-Ö
  • Teoshaku

  • Suomi
  • English

Linkki Suomen Taiteilijaseuran sivustolle

Päivi Helena Eskelinen

Päivi Helena Eskelinen
Instagram
CV

Teoksia saatavilla

Helsingin Taiteilijaseuran taidelainaamoGalleria 12, Kuopio

Perustiedot

s. 1960, Iisalmi
Kuvataiteilija
Asuinpaikka: Helsinki

Oma esittely

Maalaus on minulle sekä ajatusten näkyväksi tekemistä että tapa ajatella. Fyysinen työskentelyprosessi on osa ajattelua: materiaalin työstämisen kautta voin tavoittaa uuden ulottuvuuden. Materiaali myös ohjaa syntyvän kuvan ilmiasua. Verbaalinen, visuaalinen tai mentaalinen kuva saa mielessä aikaan pyörteitä, jotka vaativat näkyväksi tullakseen oikeaa materiaalista muotoa. Joskus oikea muoto löytyy maalauksesta, joskus se syntyy kirjaillen tai paperista leikaten. Prosessi on tällöin kuitenkin eräänlaista varjokuvan tavoittelua, sillä syntyvä kuva ei ole sama kuin kuva mielessä. Aistihavainnot, materiaalien ominaisuudet ja erilaiset vaikutteet ympäröivästä todellisuudesta sekoittuvat niin, että loppujen lopuksi syntynyt kuva on enemmän kuin osiensa summa.

Kuva on voimakkaimmillaan silloin, kun se välähtää mieleen näkynä. Usein kuitenkin kuva nousee mieleen jonkun toisen kuvan kautta, minua ympäröivän visuaalisen kulttuurin tuotoksena. Tällöin syntyy vuoropuhelu. Kun olen ottanut kuvan käyttööni, siitä tulee osa omaa kuvastoa, jälki mieleen ja muistiin. Tekemäni kuva puolestaan jättää jäljen visuaalisen kulttuurin kuvastoon. Kuvien kautta keskustelen sekä nykyisyyden että menneisyyden kanssa. Usein myös käyttämäni tekniikka luo sillan menneisyyteen. Tunnenkin olevani osa taiteen jatkumoa sekä kuvamaailmani että käyttämieni menetelmien kautta.

Näytä biografia

Taiteilijan teoksia

Teoksen nimi: Elävät
Elävät
Teoksen nimi: Viettelys
Viettelys
Teoksen nimi: Broken Cowboy
Broken Cowboy
Teoksen nimi: Where Will the Wildlings Go
Where Will the Wildlings Go
Teoksen nimi: On the Other Side of the Mountains
On the Other Side of the Mountains
Teoksen nimi: Kulkija
Kulkija
Teoksen nimi: Lucretia’s Secret X
Lucretia’s Secret X
Teoksen nimi: Lucretia’s Secret IX
Lucretia’s Secret IX
Teoksen nimi: Lucretia’s Secret VII
Lucretia’s Secret VII
Teoksen nimi: Lucretia’s Secret VI
Lucretia’s Secret VI
Teoksen nimi: Lucretia’s Secret III
Lucretia’s Secret III
Teoksen nimi: Lucretia’s Secret II
Lucretia’s Secret II
Teoksen nimi: Mielikuvia XXIV
Mielikuvia XXIV
Teoksen nimi: Mielikuvia XXII
Mielikuvia XXII
Teoksen nimi: Mielikuvia XIX
Mielikuvia XIX
Teoksen nimi: Mielikuvia XX
Mielikuvia XX
Teoksen nimi: Mielikuvia XIII
Mielikuvia XIII
Teoksen nimi: Mielikuvia XIV
Mielikuvia XIV
Teoksen nimi: Mielikuvia XIV
Mielikuvia XIV
Teoksen nimi: Mielikuvia X
Mielikuvia X
Teoksen nimi: Mielikuvia IX
Mielikuvia IX
Teoksen nimi: Mielikuvia IV
Mielikuvia IV
Teoksen nimi: Mielikuvia V
Mielikuvia V
Teoksen nimi: Mielikuvia II
Mielikuvia II
Teoksen nimi: In situ (Kökar 7.8. 2020)
In situ (Kökar 7.8. 2020)
Teoksen nimi: In situ (Kökar 12.8. 2020)
In situ (Kökar 12.8. 2020)
Teoksen nimi: In situ (Kökar 14.8. 2020)
In situ (Kökar 14.8. 2020)
Teoksen nimi: Näkyjä ja näkymiä XVI
Näkyjä ja näkymiä XVI
Teoksen nimi: Näkyjä ja näkymiä XV
Näkyjä ja näkymiä XV
Teoksen nimi: Näkyjä ja näkymiä XIV
Näkyjä ja näkymiä XIV
Teoksen nimi: Näkyjä ja näkymiä X
Näkyjä ja näkymiä X
Teoksen nimi: Näkyjä ja näkymiä VIII
Näkyjä ja näkymiä VIII
Teoksen nimi: Näkyjä ja näkymiä VI
Näkyjä ja näkymiä VI
Teoksen nimi: Näkyjä ja näkymiä IV
Näkyjä ja näkymiä IV
Teoksen nimi: Näkyjä ja näkymiä II
Näkyjä ja näkymiä II
Teoksen nimi: Näkyjä ja näkymiä I
Näkyjä ja näkymiä I
Teoksen nimi: Aviario VIII
Aviario VIII
Teoksen nimi: Aviario XI
Aviario XI
Teoksen nimi: Aviario X
Aviario X
Teoksen nimi: Oodi kaiken maailman purkeille XI
Oodi kaiken maailman purkeille XI
Teoksen nimi: Oodi kaiken maailman purkeille III
Oodi kaiken maailman purkeille III
Teoksen nimi: Oodi kaiken maailman purkeille VI
Oodi kaiken maailman purkeille VI
Teoksen nimi: Melankolia I
Melankolia I
Teoksen nimi: Melankolia II
Melankolia II
Teoksen nimi: Melankolia III
Melankolia III
Teoksen nimi: L’art pour l’art
L’art pour l’art
Teoksen nimi: Kielikuvia V
Kielikuvia V
Teoksen nimi: Kielikuvia IV
Kielikuvia IV

Bio

Syntynyt 1960 Iisalmessa

Taideopinnot
Turun Piirustuskoulu 1982-1986

Pääasialliset tekniikat ovat öljymaalaus kankaalle sekä temperamaalaus puulle, paperille ja kankaalle. Muita ilmaisumuotoja ovat mosaiikki, kollaasi ja kirjonta.

Viimeisimmät näyttelyt

2025 Dramatis personae, Galleria Aski, Turku

2024 Näkyjä ja näkymiä, Naantalin Taidehuone

2024 Lucretia's Secret, Galleria Uusi Kipinä, Lahti

2021 Imagery, Galleria Huuto, Helsinki

2024 Urbana Hortus, Taidekeskus Ahjo, Joensuu

2022 Art Tube I. Helsingin Taiteilijaseura, Kadriorg Gallery, Tallinna

 
  • Taiteilijahaku
  • Teoshaku
  • Taiteilijat A-Ö
  • Ohjeet taiteilijoille
  • Kirjaudu
  • Tietoa sivustosta
  • Palaute
  • Kysyttyä
  • Yhteystiedot
  • Käyttöehdot
  • Saavutettavuusseloste
  • Rekisteriseloste

Kuvataiteilijamatrikkeli