Hyppää sisältöön

Kuvataiteilijamatrikkeli

  • Taiteilijahaku
  • Taiteilijat A-Ö
  • Teoshaku

  • Suomi
  • English

Linkki Suomen Taiteilijaseuran sivustolle

Samuli Alonen

Samuli Alonen
Kotisivut
Facebook
Instagram
CV

Perustiedot

s. 1977, Jyväskylä
Kuvanveistäjä
Asuinpaikka: Jyväskylä

Yhteystiedot

Puhelinnumero: 0400121420
Sähköposti: samuli.alonen@designalonen.fi

Oma esittely

Olen syntynyt Jyväskylässä 1977. Kiinnostuin taiteista pienenä poikana katsellessani isäni Karin työskentelyä kiviveistosten parissa.

”Kipinä” tekemiseen syttyi tuolloin. Matkani jatkuu Jyväskylässä Pykälistön vahtitupa-alueella, jossa työskentelen 1890-luvun kulttuurihistoriallisesti arvokaassa kulttuurimiljöössä. Pykälistöä kehitetään suomalaisena " kultturikeitaana ".

Pidän työskentelystä kovien materiaalien parissa. Työstän metalleja ja kiveä. Lisäksi pronssin valaminen on vienyt kiehtovalle matkalle muotojen maailmaan.
Pyrin luomaan teoksia, jotka saavat katsojan hyvälle tuulelle ja pysähtymään. Luonto, unet ja mielikuvat innoittavat minua.

Olen tehnyt veistotaidetta vuodesta 2000 lähtien ja osallistunut aktiivisesti näyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Kesällä 2012 voitin Billnäs Young Artist´ kilpailun .
Samulin "Citybird"- linnut ovat hän tunnetuin teos. " Citybird " linnut voitti S-taidepalkinnon keväällä 2013.

Luonteeltani olen ulospäinsuuntautunut ja sytyn herkästi uusille asioille. Työskentelyni perustuu pitkäjänteiseen tekemiseen ja rohkeisiin materiaalikokeiluihin tinkimättä taiteellisista tavoitteistani.

Pyrin laajentamaan näyttelyjä uusille alueille. Lähivuosille toivon saavani mielenkiintoisia haasteita.

Alla osoite sähköiseen esittelyyn:
https://urly.fi/17S1

Näytä biografia
- Jyväskylän Pykälistössä on tulossa Toiminnan vuosi 2019, Pykälistöön on auennut mm. Suomen ensimmäinen valoveistospuisto 2019. Olemme osoitteessa Laukaantie 30.

- Kuluvana vuonna 2019 Samulilta tulee uusia julkisia veistoksia mm. Tampereen Vuorekseen ja Vantaan Kivistölle.

- Samuli on kuukauden taiteilija helmikuu, Taiteilijat O, 2019

- Samuli on mukana Taidekeskus Salmelan 30 - vuotisjuhlanäyttelyssä Mäntyharjulla 6.8. - 8.11.2019


LÄMPIMÄSTI TERVETULOA !
www.designalonen.fi

Taiteilijan teoksia

Teoksen nimi: ” CITYBIRD ” Kuva: Gilbert Ludwig
” CITYBIRD ” Kuva: Gilbert Ludwig
Teoksen nimi: ” CITYBIRD ” Gumbostrand Konst & Form
” CITYBIRD ” Gumbostrand Konst & Form
Teoksen nimi: ” PUUTARHAKUTSUT ”
” PUUTARHAKUTSUT ”
Teoksen nimi: ” TIEDON PORTAAT ”
” TIEDON PORTAAT ”
Teoksen nimi: ” SAALISTAJA ”
” SAALISTAJA ”
Teoksen nimi: ” CITYHIRVI ”
” CITYHIRVI ”
Teoksen nimi: ” JUNAMIES ” – KOAS Ratapiha, Jyväskylä
” JUNAMIES ” – KOAS Ratapiha, Jyväskylä
Teoksen nimi: ” TORITIMANTTI ”
” TORITIMANTTI ”
Teoksen nimi: ” TULOKAS ” Billnäs Youn Artis´s kilpailu 2012
” TULOKAS ” Billnäs Youn Artis´s kilpailu 2012
Teoksen nimi: ” PRIIMA ” – veistos, HB-Betoniteollisuus
” PRIIMA ” – veistos, HB-Betoniteollisuus
Teoksen nimi: S-Galleria palkintonäyttely
S-Galleria palkintonäyttely
Teoksen nimi: ” LUONNONHERRA ”
” LUONNONHERRA ”

Bio

Olen syntynyt Jyväskylässä 1977. Kiinnostuin taiteista pienenä poikana katsellessani isäni Karin työskentelyä kiviveistosten parissa.

”Kipinä” tekemiseen syttyi tuolloin. Matkani jatkuu Jyväskylässä Pykälistön vahtitupa-alueella, jossa työskentelen 1890-luvun kulttuurihistoriallisesti arvokaassa kulttuurimiljöössä. Pykälistöä kehitetään suomalaisena " kultturikeitaana ".

Pidän työskentelystä kovien materiaalien parissa. Työstän metalleja ja kiveä. Lisäksi pronssin valaminen on vienyt kiehtovalle matkalle muotojen maailmaan.
Pyrin luomaan teoksia, jotka saavat katsojan hyvälle tuulelle ja pysähtymään. Luonto, unet ja mielikuvat innoittavat minua.

Olen tehnyt veistotaidetta vuodesta 2000 lähtien ja osallistunut aktiivisesti näyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Kesällä 2012 voitin Billnäs Young Artist´ kilpailun .
Samulin "Citybird"- linnut ovat hän tunnetuin teos. " Citybird " linnut voitti S-taidepalkinnon keväällä 2013. Vuonna 2018 sain valtakunnallisen Von Wright innovaatiopalkinnon.

Luonteeltani olen ulospäinsuuntautunut ja sytyn herkästi uusille asioille. Työskentelyni perustuu pitkäjänteiseen tekemiseen ja rohkeisiin materiaalikokeiluihin tinkimättä taiteellisista tavoitteistani.

Pyrin laajentamaan näyttelyjä uusille alueille. Lähivuosille toivon saavani mielenkiintoisia haasteita.
  • Taiteilijahaku
  • Teoshaku
  • Taiteilijat A-Ö
  • Ohjeet taiteilijoille
  • Kirjaudu
  • Tietoa sivustosta
  • Palaute
  • Kysyttyä
  • Yhteystiedot
  • Käyttöehdot
  • Saavutettavuusseloste
  • Rekisteriseloste

Kuvataiteilijamatrikkeli