Töitä tehdessäni kerron itselleni usein epämääräistä, juonetonta tarinaa josta saa melkein selvää ja käyn vuoropuhelua teosten kanssa. Sanallistaminen on epämääräistä ja asiaa kiertävää. Huomaan käsitteleväni töissäni naiseutta, tyttöyttä, arkuutta ja voimaa. Taitaa aiheina olla myös perhe, suku sekä ihmisyys ja luonnon ihmeet.
Olen pitänyt itseäni tarinankertojana ja esittävien teosten tekijänä. Mutta viimeisin näyttelyni koostui lähinnä väripintojen rinnastuksista ja päällekkäisyyksisitä. Olen nauttinut niiden tekemisestä, vaikka samalla olen ollut hämmentynyt tästä muutoksesta. Työskentelyssäni on ollut aika iso muutos. Se on ollut mielenkiintoista ja nautinnollista.
Juuri nyt tunnun meneväni vielä pidemälle "vedoksen olemuksen tutkailussa" eli olen myös repinyt ja rypistänyt vedoksiani, ja sillä tavalla muodostanut niistä uusia, hienoja töitä.
Työskentelyni on teoksen kanssa vuoropuhelua, olkoon kyseessä tarinat tai väripinnat tai jopa rypistäminen.
Työskentelen pääasiassa monotypian parissa, jota olen kutsunut tekniikkana taidegrafiikan ja maalauksen rakkauslapseksi.
Monotypia on kiinnostava tekniikka, jossa tulee paljon “pakotettuja suunnitelmien ja suunnanmuutoksia”, koska väri tarttuu toisin kun oli tarkotus tai joku muu yllätys tulee esiin. Ohuen ohuet väripinnat ja huokoinen paperin pinta ovat yhdistelmänä äärimmäisen herkkä kaikille muutoksille.
Tosin tekniikka mukautuu teoksen ja työn niin vaatiessa.
Olen työskennellyt myös saven parissa, lähinnä painaen sille tai tekemällä veistoksia. Veistosten tekeminen tuo uusia näkökulmia aiheisiin.