Teosten aiheet ovat viime aikoina liittyneet lähihistoriaan, muistiin ja muistamisen tapahtumaan. Henkilökohtaiset kokemukset ovat yksi lähtökohta työskentelylleni. Kun oma elämä kietoutuu tiiviisti teosten aihepiiriin, on niiden muuttaminen piirtämiseksi, hiomiseksi, kaivertamiseksi ja vedostamiseksi tavallaan tapa irrottautua aiheen ajattelemisesta. Aihetta työstämällä on paradoksaalisesti mahdollista päästä kauemmaksi siitä, katsella sitä ulkopuolelta. Tunteet muuttuvat tummiksi ja vaaleiksi pinnoiksi ja kevyiksi ja painaviksi viivoiksi. Ne muuttuvat voimakkaaksi hiertämiseksi, ohueksi maalinoroksi laatan pinnalla.
Taiteilijana pyrin siihen, että katsoja pystyisi samaistumaan teokseen. Julia Kristeva kirjoittaa kirjassaan Musta aurinko: “Samaistuminen eli hahmottuminen samaksi on huteraa ja vaillinaista, mutta aina kolminkertaista: todellista, kuvitteellista ja symbolista.”
Monet uusista teoksista ovat puupiirroksen ja monotypian yhdistelmiä.
Monotypiaaa tehdessä maalaukselliset teot muuntuvat painamisen hetkellä painetuksi kuvaksi. Vaneria kaivertaessani näen samalla jo mielessäni miltä syntynyt jälki näyttää vedostettuna. Minulla on mielikuva siitä, kuinka paljon tai vähän väriä täytyy käyttää, etteivät esimerkiksi kaiverretut viivat painu vedostettaessa umpeen.
Grafiikan tekemisessä minua viehättää erityisesti sattuman mahdollisuus. Rakennan kuvaa palapelimäisesti yhdistelemällä eri laattoja ja tekniikoita samaan työhön. Vedostan työni käsin hiertämällä, koska se antaa minulle parhaan mahdollisuuden vaikuttaa paperille painuvaan jälkeen.