Keskeisin teema taiteessani on ihminen. Pyrin kuvaamaan ympäröivää maailmaa ja sen ilmiöitä ihmisen tai esineiden kautta. Käsittelen töissäni usein yhteiskunnallisia ja psykologisia teemoja sekä ihmisen ja luonnon välistä suhdetta.
Pääasiallinen tekniikkani on öljyvärimaalaus, mutta teen myös sekatekniikkatöitä ja jonkin verran installaatioita. Jotkut töistäni ovat graafisempia ja rajatulla paletilla maalattuja, ja olen yhdistänyt niissä hiilipiirustusta ja maalausta kankaalle. Sommittelun merkitys on itselleni hyvin tärkeää kuvia luodessani. Työni muodostavat usein yhtenäisiä temaattisia sarjoja ja valitsen teosten tekniikan ja koon kulloisestakin ideasta riippuen.
Oman taiteellisen työskentelyni ja näyttelytoiminnan ohella teen myös tilausmuotokuvia – sekä yksityisiä että virallisia muotokuvia. Hyödynnän niissä Moskovassa saamaani klassista taidekoulutusta venäläisen realistisen maalausperinteen mukaisesti.