Hyppää sisältöön

Kuvataiteilijamatrikkeli

  • Taiteilijahaku
  • Taiteilijat A-Ö
  • Teoshaku

  • Suomi
  • English

Linkki Suomen Taiteilijaseuran sivustolle

Anu Eskelin

Anu Eskelin
Kotisivut
Instagram
CV

Teoksia saatavilla

Suoraan taiteilijaltaGalleria K, taidelainaamoTaiko

Perustiedot

Kuvataiteilija, Taidemaalari
Asuinpaikka: Vantaa

Yhteystiedot

Sähköposti: anu.eskelin@gmail.com

Oma esittely

Rakkauteni taiteeseen ja käsillä tekemiseen alkoi jo varhain, sen voisi sanoa tulleen äidinmaidossa. Olen aina piirtänyt, maalannut, tehnyt käsitöitä ja osallistunut taidekursseille vielä koulutukseni jälkeenkin. Taiteen katsominen ja kokeminen on ollut minulle yhtä tärkeää kuin sen tekeminen. Elämä vei minut aluksi toiseen ammattiin, jossa taide oli ajoittain läsnä, mutta kaipuu omaan taiteelliseen ilmaisuun kasvoi vuosien varrella niin suureksi, että päätin kouluttautua kuvataiteilijaksi. Tein tämän keski-iässä, luopuen aiemmasta ammatistani ja vakaasta toimeentulostani, seuraten lopulta kutsumustani.

Maalaukseni ovat abstrakteja ja syntyvät intensiivisessä prosessissa. Teos muuttuu työn edetessä, muistoista ja mielikuvitukseni virroista tulevat ideat ohjaavat maalausta uusille urille, kerroksia voi olla paljon. Valmis työ saattaa olla kaukana alkuperäisestä ajatuksesta, mutta tiedän sen olevan valmis, kun värit ja muodot tuntuvat asettuneen oikeille paikoilleen..

Työskentelen pääasiassa akryyliväreillä, mutta käytän usein myös hiiltä ja mustetta.
Teokseni rakentuvat useista värikerroksista ja valmistuvat vähitellen. Musiikki on olennainen osa prosessiani, se tuo maalauksiin liikettä, rytmiä ja voimaa. Usein musiikkikappale voi myös antaa teokselle nimen. Nautin siitä hetkestä, kun sivellin liikkuu kuin itsestään ja maalauksiini tulee tunteideni ja musiikin yhteinen jälki.

Luonto on minulle loputon inspiraation lähde. Liikun ja valokuvaan lenkeilläni säännöllisesti, erityisesti sydäntäni lähellä ovat vanhat, helppokulkuiset metsät. Rakkain niistä sijaitsee pienen italialaisen vuoristokylän kupeessa, jossa sijaitsi entinen kakkoskotimme. Luonnon muodot, kuten oksat, kivet, vesi ja pienet yksityiskohdat, saattavat siirtyä osaksi maalauksiani, usein tiedostamattakin.

Näytä biografia
Uusimmat teokseni löytyvät Instagramtilini kautta @anueskelin

 

Taiteilijan teoksia

Teoksen nimi: A Heart Full of Hope
A Heart Full of Hope
Teoksen nimi: Lucky Friendship
Lucky Friendship
Teoksen nimi: Gentle Winds
Gentle Winds
Teoksen nimi: A Magical Moment
A Magical Moment
Teoksen nimi: Only Promises
Only Promises
Teoksen nimi: Diaries of the Mind
Diaries of the Mind
Teoksen nimi: Traces of Life
Traces of Life
Teoksen nimi: Flying Thoughts
Flying Thoughts
Teoksen nimi: Energitic Day
Energitic Day
Teoksen nimi: An Unrecognizable World
An Unrecognizable World
Teoksen nimi: Spring Storm
Spring Storm
Teoksen nimi: Some Positive Vibrations
Some Positive Vibrations
Teoksen nimi: Febryary
Febryary
Teoksen nimi: Birdie
Birdie
Teoksen nimi: I Wish I Could Live in a Free World
I Wish I Could Live in a Free World
Teoksen nimi: In the Shadows
In the Shadows
Teoksen nimi: Some Little Miracles
Some Little Miracles
Teoksen nimi: A Little Breath
A Little Breath
Teoksen nimi: Hiding Places
Hiding Places
Teoksen nimi: Dictated By Chance
Dictated By Chance
Teoksen nimi: Free Fallin’
Free Fallin’
Teoksen nimi: Colors Make Me Happy
Colors Make Me Happy
Teoksen nimi: Rendezvous
Rendezvous
Teoksen nimi: I’m Not Staying On The Road
I’m Not Staying On The Road
Teoksen nimi: Every Which Way
Every Which Way
Teoksen nimi: Let The Light Win
Let The Light Win
Teoksen nimi: Autumn Moods I
Autumn Moods I
Teoksen nimi: Wild Seeds
Wild Seeds
Teoksen nimi: Autumn Moods II
Autumn Moods II
Teoksen nimi: Face It Together
Face It Together
Teoksen nimi: Moment and Eternity
Moment and Eternity
Teoksen nimi: Holes In Souls
Holes In Souls
Teoksen nimi: Time Of Growth
Time Of Growth
Teoksen nimi: Chaos
Chaos
Teoksen nimi: Wind Gust
Wind Gust
Teoksen nimi: I Am Sure Novalis Visited this Place
I Am Sure Novalis Visited this Place
Teoksen nimi: I Like the Silence
I Like the Silence
Teoksen nimi: When the Morning Comes
When the Morning Comes
Teoksen nimi: By the River
By the River
Teoksen nimi: Spirit of Tartu
Spirit of Tartu
Teoksen nimi: Some Other Place
Some Other Place
Teoksen nimi: An Evening Walk
An Evening Walk
Teoksen nimi: Strange Places
Strange Places
Teoksen nimi: I Can Find an Easier Path
I Can Find an Easier Path
Teoksen nimi: Once Upon a Time
Once Upon a Time
Teoksen nimi: Buona notte
Buona notte
Teoksen nimi: The evening is the sanctuary of sorrow
The evening is the sanctuary of sorrow
Teoksen nimi: Give me some cotton candy
Give me some cotton candy

Bio

Anu Eskelinin maalaaminen saa vahvasti vaikutteita luonnosta. Valo, värit ja muodot, jotka hän imee itseensä luonnosta, tulevat ilmaistuiksi maalausprosessissa. Kyse ei ole kuitenkaan siitä, mitä hän näkee, vaan niistä tunteista, joita luonto laukaisee hänessä. Maalatessaan hän unohtaa itsensä. Kangas kertoo hänelle, mitä tehdä. Ne ovat muistoja ja koettuja tunteita, jotka tulevat hänen maalauskankailleen. Tällä tavalla hän yhdistää ulkoisen maiseman sisäiseen olotilaansa. Maalaaminen hänelle merkitsee elossa olemista, olemista tässä kiihkeässä tilassa.


Sabine Kuehnle, M.F.A.
Frankfurt Am Main


”Anu Eskelinin teoksissa maalausjälki on kuin vapaan liikkeen taltiointia. Siveltimen eri painokkuudet, sävyt ja kerrokselliset yksityiskohdat luovat ainutlaatuisen kuvapinnan.”
E. Kattelus, Helsinki

  • Taiteilijahaku
  • Teoshaku
  • Taiteilijat A-Ö
  • Ohjeet taiteilijoille
  • Kirjaudu
  • Tietoa sivustosta
  • Palaute
  • Kysyttyä
  • Yhteystiedot
  • Käyttöehdot
  • Saavutettavuusseloste
  • Rekisteriseloste

Kuvataiteilijamatrikkeli