Hyppää sisältöön

Kuvataiteilijamatrikkeli

  • Taiteilijahaku
  • Taiteilijat A-Ö
  • Teoshaku

  • Suomi
  • English

Linkki Suomen Taiteilijaseuran sivustolle

Arja-Riitta Ihalainen

Arja-Riitta Ihalainen
CV

Perustiedot

s. 1953, Ylivieska
Kuvataiteilija
Asuinpaikka: Pori

Yhteystiedot

Puhelinnumero: +358 50 330 4911
Sähköposti: a.r.ihalainen@gmail.com

Oma esittely

Maalaan akryylilla pingottamattomalle kankaalle.
Maalaukseni saattavat olla satunnaisen muotoisia palasia, ikään kuin osia jostakin suuremmasta kokonaisuudesta tai häivähdyksiä ohikiitäneestä hetkestä.

Välitila aineellisen ja aineettoman rajalla kiinnostaa minua.
Töissäni nivoutuu yhteen yksilön sisäinen maailma, oma keho ja ympäröivä todellisuus. Työt kuvaavat ihmisenä olemista, joka on moniulotteista ja kerroksellista, näkyvää ja näkymätöntä. Ne kertovat sisäisestä kokemuksesta, liikahduksesta alitajunnassa tai fyysisestä tuntemuksesta, johon töiden lihalliset ja verestävät värit viittaavat.
Niissä on usein tavalla tai toisella läsnä kaksi todellisuutta. Toinen ulottuvuus saattaa esimerkiksi kuultaa outoa valoa pinnan alta.

Työskentelen Porissa, mutta olen työskennellyt lukuisia kesiä myös Italiassa, Toscanassa, Suomen Taiteilijaseuran Grassinan vierasateljeessa (viitenä kesänä), ja nyttemmin omassa residenssissä Ligurialaisessa vuoristokylässä. Italian valo ja renessanssitaide pulppuavat minulle ehtymättömänä inspiraation ja voiman lähteenä, josta toivon mukaan pärskyy pisaroita myös taiteeseeni.

Maalaamisen lisäksi erilaiset nykytaiteen suuntaukset kuten installaatiot, performanssit, happeningit ja käsitetaide innostavat minua.

Taiteilijan teoksia

Teoksen nimi: Sogni d’oro I
Sogni d’oro I
Teoksen nimi: Sogni d’oro II
Sogni d’oro II
Teoksen nimi: Sogni d’oro III
Sogni d’oro III
Teoksen nimi: Ohikulkija
Ohikulkija
Teoksen nimi: Sarjasta väritapahtumia punaisella värillä: Hämmästys
Sarjasta väritapahtumia punaisella värillä: Hämmästys
Teoksen nimi: Sarjasta väritapahtumia punaisella värillä: Tulvahdus
Sarjasta väritapahtumia punaisella värillä: Tulvahdus
Teoksen nimi: Sarjasta väritapahtumia punaisella värillä: Kuikerrus
Sarjasta väritapahtumia punaisella värillä: Kuikerrus
Teoksen nimi: Hiiskaus, sarjasta Väritapahtumia punaisella värillä
Hiiskaus, sarjasta Väritapahtumia punaisella värillä
Teoksen nimi: Sarastus, sarjasta Väritapahtumia punaisella värillä
Sarastus, sarjasta Väritapahtumia punaisella värillä
Teoksen nimi: Pöyristys, sarjasta Väritapahtumia punaisella värillä
Pöyristys, sarjasta Väritapahtumia punaisella värillä
Teoksen nimi: Muukalaisuuden maja II
Muukalaisuuden maja II
Teoksen nimi: Muukalaisuuden maja III
Muukalaisuuden maja III
Teoksen nimi: Notturno
Notturno
Teoksen nimi: White hole III
White hole III
Teoksen nimi: Metamorfoosi
Metamorfoosi
Teoksen nimi: Pulvis et umbra sumus
Pulvis et umbra sumus
Teoksen nimi: MaalariToo IV
MaalariToo IV
Teoksen nimi: MaalariToo III
MaalariToo III
Teoksen nimi: Heräävä maisema
Heräävä maisema
Teoksen nimi: Heräävä puutarha
Heräävä puutarha
Teoksen nimi: Kuudes päivä III
Kuudes päivä III
Teoksen nimi: Siipien havinaa I
Siipien havinaa I
Teoksen nimi: Siipien havinaa II
Siipien havinaa II
Teoksen nimi: Madonna IV a
Madonna IV a
Teoksen nimi: Madonna IV b
Madonna IV b
Teoksen nimi: Madonna VI
Madonna VI
Teoksen nimi: Madonna V
Madonna V
Teoksen nimi: Kaksoismadonna
Kaksoismadonna
Teoksen nimi: Kauniita unia
Kauniita unia
Teoksen nimi: Naisen päävärit I
Naisen päävärit I
Teoksen nimi: Naisen päävärit II
Naisen päävärit II
Teoksen nimi: Naisen päävärit III
Naisen päävärit III
Teoksen nimi: Tapetoituja unia III
Tapetoituja unia III
Teoksen nimi: Portti uniin
Portti uniin
Teoksen nimi: Äkkiä kerran yöllä
Äkkiä kerran yöllä
Teoksen nimi: Tapetoituja unia II
Tapetoituja unia II
Teoksen nimi: Ennen pääsiäistä
Ennen pääsiäistä
Teoksen nimi: Rauha, tuska
Rauha, tuska
Teoksen nimi: Hiljainen tarina
Hiljainen tarina
Teoksen nimi: Marian ihme
Marian ihme
Teoksen nimi: Talvehtumia
Talvehtumia
Teoksen nimi: Ilta Villa Törökissä
Ilta Villa Törökissä
Teoksen nimi: Äiti Toscana
Äiti Toscana
Teoksen nimi: Neitsyt Marian ilmestys 1
Neitsyt Marian ilmestys 1
Teoksen nimi: Neitsyt Marian ilmestys 2
Neitsyt Marian ilmestys 2
Teoksen nimi: Äiti ja lapsi
Äiti ja lapsi
Teoksen nimi: Kädet
Kädet
Teoksen nimi: Le foglie che parlano
Le foglie che parlano
  • Taiteilijahaku
  • Teoshaku
  • Taiteilijat A-Ö
  • Ohjeet taiteilijoille
  • Kirjaudu
  • Tietoa sivustosta
  • Palaute
  • Kysyttyä
  • Yhteystiedot
  • Käyttöehdot
  • Saavutettavuusseloste
  • Rekisteriseloste

Kuvataiteilijamatrikkeli