Hyppää sisältöön

Kuvataiteilijamatrikkeli

  • Taiteilijahaku
  • Taiteilijat A-Ö
  • Teoshaku

  • Suomi
  • English

Linkki Suomen Taiteilijaseuran sivustolle

Erkki Hirvelä

Erkki Hirvelä
CV

Perustiedot

s. 1937, Jämsä – k. 2020
Taidemaalari

Oma esittely

Erkki Hirvelä oli koulutukseltaan taidemaalari. Hän oli käynyt Suomen Taideakatemian koulun 1958-61.

Hirvelä aloitti maalaamisen öljyväreillä. Maalaamisen rinnalla 60-70-luvuilla hän on tehnyt ympäristötaideteoksia- materiaalina puu- kirkkain pää- ja välivärein maalattuna. Samaan aikaan hän rakensi erilaisia konstruktiota eri materiaaleista.
1970-luvulta lähtien hän maalasi akvarelleja, joiden aihepiireihin kuuluivat ihminen, luonto ja ympäristö.
2000-luvulla akvarellien muotokieli muuttui yhä abstraktimmaksi. Eri kausina teoksissa painottui milloin värien herkkyys, milloin voima, milloin viivan, milloin pelkän värin merkitys. Myös musiikilla oli tärkeä merkitys virikeosana.
Piirtäminen kulki koko ajan mukana oleellisena ilmaisumuotona.

Taiteilijan työn ohella Erkki Hirvelä toimi lukuisissa luottamustehtävissä sekä opetustyössä akvarellimaalausta ohjaten.

Taiteilijan teoksia

Teoksen nimi: Keltainen tila ja Kukka
Keltainen tila ja Kukka
Teoksen nimi: Punainen
Punainen
Teoksen nimi: Auringonmorsian
Auringonmorsian
Teoksen nimi: Purjeita
Purjeita
Teoksen nimi: Hellettä
Hellettä
Teoksen nimi: Faaraoiden aikaan
Faaraoiden aikaan
Teoksen nimi: Nefertiti
Nefertiti
Teoksen nimi: Ensilumi
Ensilumi
Teoksen nimi: Igor
Igor
Teoksen nimi: Kesäkukkia
Kesäkukkia
Teoksen nimi: Malli
Malli
Teoksen nimi: Meri
Meri
Teoksen nimi: Myllärin tytär
Myllärin tytär
Teoksen nimi: Punatukka
Punatukka
Teoksen nimi: Raumanmeri
Raumanmeri
Teoksen nimi: Ruusunoksa
Ruusunoksa
Teoksen nimi: Vapaa sommittelu
Vapaa sommittelu
  • Taiteilijahaku
  • Teoshaku
  • Taiteilijat A-Ö
  • Ohjeet taiteilijoille
  • Kirjaudu
  • Tietoa sivustosta
  • Palaute
  • Kysyttyä
  • Yhteystiedot
  • Käyttöehdot
  • Saavutettavuusseloste
  • Rekisteriseloste

Kuvataiteilijamatrikkeli