Eva Wardi

s. 1956, Helsinki
Valokuvataiteilija
Asuinpaikka: HELSINKI

Yhteystiedot

Oma esittely

Olen viitannut valokuvateokseni CHOICES nimessä valokuvan taustalla
kuvan näkyvän pinnan alla oleviin historiallisiin todellisuuden kerroksiin- pyrkimykseen saada kuvaan myös muutoin näkymättömäksi jäävät yksityiset kokemukset.

Uskon, että valokuva voi ja sen tulisi ilmaista ja tuoda esiin alitajuisten kokemusten maailmaa usein juuri torjuttujen merkitysten ja sisältöjen kautta.

Uskon edelleen sekä valokuvan, että filmin kielessä näihin salattuihin ja yksilöllisiin merkityksiin sisältyvään erityiseen voimaan, joka sitoo kuvat hiukan todempaan maailmaan.

Samalla ulkoisesti annettu tai ideaalikuva sisällöistä ja merkityksistä parhaimmillaan hajoaa uusiin merkityksiin, jotka kertovat todellisuudesta hiukan laajemmin.

Kiinnostavin haaste uskoisin niin liittyy merkitysten väliin jääviin
välimerkityksiin, joissa myös yksityiset merkitykset hajoavat
emotionaalisksi osikseen, jonkin vielä todellisemman lähteelle.

Kuvan niin valokuvan kuin elokuvankin visuaalinen kieli suo mahdollisuuden etsiä epävarmuuden ja epäselkeydenkin kautta tarkempaa merkitystä todellisuuden havaitsemiseen.