Harri Pälviranta

Perustiedot

s. 1971, Tampere
Valokuvataiteilija
Asuinpaikka: Helsinki

Yhteystiedot

Puhelinnumero: +358405811770
Näytä biografia

Bio

Harri Pälviranta on Helsingissä asuva valokuvataiteilija ja valokuvan tutkija. Hänen taiteelliset kiinnostuksensa liittyvät yhteiskunnallisiin kysymyksiin, esimerkiksi väkivaltaa käsitteleviin aiheisiin ja miehen roolin pohtimiseen. Teoreettisesti pääosa hänen teoksistaan ja sarjoistaan kytkeytyy dokumentaariseen ilmaisuun. Pälvirannan käytössä dokumentaarisuus ei kuitenkaan tarkoita yksinkertaista kuvajournalistista ilmaisua vaan moniuloitteista uskotteluun ja todentuntuisuuteen liittyvää kuvallisen kerronnan tapaa.

Pälvirannan kuvia on ollut esillä monissa yksityis- ja yhteisnäyttelyissä Suomessa ja maailmalla, 22 maassa Suomesta Koreaan, Yhdysvalloista Singaporeen. Hän on ollut residensseissä Albaniassa, Irlannissa, Iso-Britanniassa ja Ruotsissa. Hän on valmistunut taiteen tohtoriksi Aalto-yliopiston valokuvan oppiaineesta (2012), filosofian maisteriksi Turun yliopiston mediatutkimuksesta (2005) ja valokuvaajaksi Turun taideakatemiasta (2000).