Gun "Gunzi" Holmström

Perustiedot

s. 1964, Porvoon mlk
Kuvataiteilija, bildkonstnär, taidemaalari
Asuinpaikka: HELSINKI

Oma esittely

Työskentelin noin 20 vuotta digitaalisen taiteen parissa mutta vuoden 2013 jälkeen olen keskittynyt taidemaalaukseen. Maalaan öljyväreillä ja vesiväreillä. Minua kiehtoo transsendentaaliset käsitteet ja mystiikka. Minusta henkinen todellisuus on elämän ydin ja tutustumalla siihen voi oppia ymmärtämään itseään. Kuvissa esintyy arkkityyppisiä muotoja ja energioita. Oikeastaan ne ovat eräänlaisia abstrakeja ikoneita. Etsin omat sisäiset visiot mietiskelystä ja pyrin ilmaisemaan niitä. Yhdistän yleismaailmallisia rakenteita ja symboleja näkyvän ja näkymättömän maailman välisen suhteen pohdiskelussa.

Uskontojen mystiset traditiot sekä profeettojen ja pyhimysten ilmestykset ovat inspiroineet minua. Minua kiinnostaa kirkollinen vanha taide, abstraktit tantramaalaukset ja taiteilijat kuten William Blake ja Hieronymus Bosch. Museonjohtaja Päivi Kiiski kirjoitti taiteestani että ”Itselleni tulee Holmströmin kuvamaailmasta mieleen keskiaikaisen abbedissan ja visionäärin, Hildegard von Bingenin, sekä Hilma af Klintin taide. Holmströmin ilmaisu on kuitenkin täysin omaperäistä."

J.O.Mallander kirjoittaa 2018 taiteestani näin: /...Vielä enemmän tämän kirjoittaja ilahtuu siitä, että näyttämölle ilmaantuu joku, joka on löytänyt kanavan henkiseen todellisuuteen, ryhtynyt todellistamaan sen
oivalluksia ja menetelmiä, sekä myös manifestoimaan sitä mitä kilvoittelussa liikkuu. Aidosti, ja hyvällä maulla – uutta luoden, mutta annettujen koodien mukaan. Mitään Uutta uuttauutta ei taida ollakaan. Itse kilvoittelu on jokaiselle uutta – työskentely tuntemattoman kanssa./..
Näytä biografia

Ajankohtaista

http://www.gunholmstrom.com/current.html

Bio

Kasvoin saaristossa Etelä-Suomessa. Muutaman vuoden sosiologian opintojen jälkeen tajusin, että halusin tulla kuvataiteilijaksi ja menin taidekouluun. Minulla on BA Turun piirustuskoulusta ja MA Valandin taidekorkeakolusta Göteborgin yliopistosta. Olen osallistunut lukuisiin näyttelyihin gallerioissa ja taidemuseoissa Suomessa ja ulkomailla. Yksi julkisista teoksistani on soitettava veistos, Omphalomiini, joka sijaitsee Vesalan puistossa Itä-Helsingissä. Vuotta 2013 lopetin työskentelyn digitaalisen median kanssa ja siitä lähtien olen maalannut vesiväreillä ja öljyväreillä. Teema muuttui myös - nyt tutkin taiteessani hengellistä mystiikkaa ja transsendentaalisia käsitteitä.