Hyppää sisältöön

Kuvataiteilijamatrikkeli

  • Taiteilijahaku
  • Taiteilijat A-Ö
  • Teoshaku

  • Suomi
  • English

Linkki Suomen Taiteilijaseuran sivustolle

Ilkka Pitkänen

Kotisivut
Facebook
CV

Perustiedot

s. 1981, Helsinki
Kuvataiteilija
Asuinpaikka: Helsinki

Yhteystiedot

Puhelinnumero: 0405222770
Sähköposti: ilkka(at)ile1.com

Oma esittely

(3.8.2025)

Ilkka Pitkänen (s. 1981) on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka työskentelee monialaisesti muun muassa mediataiteen, liikkuvan kuvan, valokuvan, installaatioiden ja performanssin parissa. Pitkänen valmistui Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi vuonna 2013, ja hänen teoksiaan on ollut esillä sekä kotimaisissa että kansainvälisissä näyttelyissä.

Pitkänen on toiminut aktiivisesti kuvataiteen kentällä hallinnollisissa ja luottamustehtävissä vuosina 2016–2024. Taiteen asemaa Suomessa hän on edistänyt toimimalla muun muassa MUU ry:n hallituksen puheenjohtajana sekä Suomen Taiteilijaseuran hallituksen jäsenenä vuosina 2017–2020. Lisäksi Pitkänen on ollut taideyhteisö Yö ry:n perustajajäsen ja ensimmäinen puheenjohtaja vuosina 2020–2022.

Pitkänen on myös toiminut Suomen Mediataideverkosto ry:n puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana sekä useana vuonna Kuvasto ry:n nimitystoimikunnan puheenjohtajana ja Frame Contemporary Finlandin valtuuskunnan varapuheenjohtajana.

Pitkänen on yksi Raaseporissa vuosittain järjestettävän Aletheia Fest -monitaidefestivaalin pääjärjestäjistä sekä vuodesta 2017 alkaen festivaalia järjestävän Aletheia ry:n hallituksen puheenjohtaja ja perustajajäsen.

Ennen siirtymistään täysipäiväiseksi kuvataiteilijaksi vuonna 2014, Pitkänen työskenteli tv- ja elokuvatuotannoissa muun muassa leikkaajana, animaattorina ja graafisena suunnittelijana. Hän on tehnyt yhteistyötä suomalaisten kuvataiteilijoiden kanssa, toteuttanut tilaustöitä museoille ja luonut videovisualisointeja poikkitaiteellisiin hankkeisiin.

Pitkäsen viimeisin yksityisnäyttely Æther järjestettiin Galleria Katariinassa, Helsingissä 25.7.-17.8.2025.

Vuonna 2024 Pitkänen osallistui ryhmänäyttelyihin Suomessa ja Armeniassa sekä toteutti kahdeksan julkista performanssia ja muita esitystaiteellisia kokonaisuuksia. Näihin kuului muun muassa toukokuussa 2024 järjestetty Traumadisko-performanssitapahtuma Kalasataman Ars Longa -talossa yhdessä Inari Virmakosken ja muiden performanssitaiteilijoiden kanssa. Syksyllä 2024 MUU Mediataidetorilla Kaapelitehtaalla oli esillä hänen uusi osallistava mediataideteoksensa UP'L, joka valmistui lokakuussa 2024.

Näytä biografia
Yksityisnäyttely, "Æther", Galleria Katariina, Helsinki 25.7.-17.8.2025

Monitaide-esitys, Five penny black magic, työryhmä, Yö Fest vol. 5.5 -festivaali, Helsinki 10.5.2025

Monitaide-esitys, Wörther, työryhmä, Yö Fest vol. 5.5 -festivaali, Helsinki 3.5.2025

Yksityisnäyttely, "Baumtanz", w/ Ilari Edelmann, Yö Galleria, Helsinki   29.4.-3.5.2025

Julkinen performanssi, "Pan (önelö)", w/ Inari Virmakoski, Helsinki 5.4.2025

Monitaide-esitys, "ALETHEIA: Lykantropia", w/ Aletheia (Kalle Ahonen ja Ilari Edelmann), Yö Kekri vol. 3 -festivaali, Helsinki 27.10.2024

Monitaide-esitys, Røntgen Meeting, työryhmä, Yö Kekri vol. 3 -festivaali, Helsinki 26.10.2024

Julkinen performanssi, "Mefisto", SOMA Marseille, Ranska 18-19.10.2024

Ryhmänäyttely, "Muu MediataideTori", Kaapelitehdas, Helsinki 17.-21.10.2024

Ryhmänäyttely,"City points", Gyumri Art Week, Gyumri, Armenia 4.-23.8.2024

Julkinen performanssi "Parasta ennen", Aletheia Fest '24, Pohja 3.8.2024

Monitaide-esitys, Röntgen Meeting, työryhmä, Yö Fest vol. 4.5, Helsinki 8.5.2024

Esitys, "Yön sinfonia", w/ Ilari Edelmann, Yö Fest vol. 4.5, Helsinki 5.5. 2024

Performanssiesitys, "Five penny black magic" w/ Markus Bonsdorff  & Svante Knuus, Yö Fest vol. 4.5, Helsinki 4.5.2024

Julkinen performanssi ,"Kipupiste", Traumadisco, Helsinki 7.4.2024

Performanssitapahtuma, Traumadisco, w/ Inari Virmakoski, Helsinki 7.4.2024

Monitaide-esitys, "HYPERBOREA: Apollon puutarhassa", w/ Aletheia (Kalle Ahonen ja Ilari Edelmann), Yö Kekri vol. 2 -festivaali, Helsinki 27.10.2023

Mediaperformanssi ja installaatio, "Synd", Taidesauna, Steam of Life, Gröndal, Tukholma, Ruotsi 12.8.2023

Performanssiesitys, "Five penny black magic" w/ Markus Bonsdorff  & Svante Knuus, Aletheia Fest '23, Raasepori 29.7.2023

Kein Schlaf (2012) -teoksen screening, Totuus Film Fest, Raasepori, 28.7.2023

Ryhmänäyttely, "Passé composé", Yö Galleria, Helsinki, 20.5.-1.6.2023

"Vedenpintoja...", yhteisnäyttely Isabel Pathiranen kanssa, HAA Galleria, Helsinki 4.5.–28.5.2023

Ryhmänäyttely, "Yö Fest vol. 3.3", Helsink 31.3.-9.4.2023

Kokonaistaideteos: WOM w/ Ilari Edelmann & Isabel Pathirane, Yö Fest vol 2.5, Helsinki 12.5.2022

Suruton kaupunki (2018) -teoksen screening, Vokzalnaya, Pietari, Venäjä 10.3.2022

"Sneg i solntse /снег и солнце" , yhteisnäyttely taiteilija Alena Tereshkon kanssa, Albatross, Helsinki, 21.4.-14.5.2022

Tilausteos, "Rest-O-Rama", Hotelli- ja ravintolamuseo, Helsinki 8.10.2021-31.12.2030

Performanssiesitys, "Elu kahjustab tervist", Suur Festivalipäev, Pärnu, Viro 24.7.2021

Suruton kaupunki (2018) -teoksen screening, Chronotop Contemporary Art Festival, Viipuri, Venäjä 9.7.2021

"Myö - Performance Art Visions", yhteisnäyttely performanssitaiteilija Inari Virmakosken kanssa, Galleria Huuto, Helsinki 10.1.-2.2.2020

"Illankoi", julkinen performanssi, Lapinlahti Flamboyant, Helsinki 15.8.2019

Örö24h (2018) -teoksen screening, Art Fair Suomi '19, Kaapelitehdas, Helsinki 23.-26.5.2019

Ryhmänäyttely, "Revolta de finlandesos" w/ Johannes Länsiö and K.H. Krohn, Galeria A 17, Palma de Mallorca, Espanja 22.-30.9.2018

Tilausteoksia, "Suruton kaupunki", Hakasalmen huvila, Helsinki 14.9.2018-1.9.2019

Mediaperformanssi w/ Aletheia (Kalle Ahonen ja Ilari Edelmann), Kokeile Festival II, Porvoo 15.12.2018

Yksityisnäyttely, "Örö24h", Forum Box - Mediaboxi, Helsinki 5.-28.1.2018

Aletheia w/ Ilari Edelmann, Johanneksenkirkko, Helsinki 27.12.2017

Jenny (2015) -teoksen screening, Art Fair Suomi '17, Kaapelitehdas, Helsinki 25.-28.5.2017

Yksityisnäyttely, "Ad Infinitum", Galleria Huuto, Helsinki 10.-27.11.2016

Yksityisnäyttely, "Dérivia", MUU Kaapeli galleria, Helsinki 8.4.-15.5.2016

Jenny (2015) -teoksen screening, Off-AFF, Artova Film Festival, Helsinki 20.8.2015

Nausea (2012) -teoksen screening, Flow Festival 2015 - Art Laboratory, Helsinki 14.-16.8.2015

Näyttely säveltäjä Ilari Edelmannin kanssa, Galleria Huuto - Pikkujätkä, Helsinki, 3.-18.10.2015

Yksityisnäyttely, "Zen-kivet", Galleria Å, Turku 17.7.-9.8.2015

Déjà-vu (2010) -teoksen screening, MUU Gaala, Helsinki 15.12.2014

Taiteilijan teoksia

Teoksen nimi: Agora Aeon
Agora Aeon
Teoksen nimi: Æther
Æther
Teoksen nimi: Baumtanz
Baumtanz
Teoksen nimi: Pan (önelö)
Pan (önelö)
Teoksen nimi: Mefisto
Mefisto
Teoksen nimi: UP’L
UP’L
Teoksen nimi: Parasta ennen
Parasta ennen
Teoksen nimi: Kipupiste
Kipupiste
Teoksen nimi: Kaikki virtaa… / Everything flows…
Kaikki virtaa… / Everything flows…
Teoksen nimi: Static
Static
Teoksen nimi: Karaisu
Karaisu
Teoksen nimi: Hiekkaenkelit / Sand Angels
Hiekkaenkelit / Sand Angels
Teoksen nimi: Skuld
Skuld
Teoksen nimi: Illankoi
Illankoi
Teoksen nimi: Vieraus
Vieraus
Teoksen nimi: Pla Mirall
Pla Mirall
Teoksen nimi: Örö24h
Örö24h
Teoksen nimi: Kehäpäätelmä / Circular reasoning
Kehäpäätelmä / Circular reasoning
Teoksen nimi: Ad Infinitum
Ad Infinitum
Teoksen nimi: Dérivia
Dérivia
Teoksen nimi: Zen-kivet / Zen-stones
Zen-kivet / Zen-stones
Teoksen nimi: Abstraktio I-V / Abstraction I-V
Abstraktio I-V / Abstraction I-V
Teoksen nimi: Jenny
Jenny
Teoksen nimi: Reverie
Reverie
Teoksen nimi: Universal map of life
Universal map of life
Teoksen nimi: Gold Mountain
Gold Mountain
Teoksen nimi: Kiire ei minnekään / Nowhere fast
Kiire ei minnekään / Nowhere fast
Teoksen nimi: Istanbul: The City
Istanbul: The City
Teoksen nimi: Dysconnected
Dysconnected
Teoksen nimi: I’d rather stay here…
I’d rather stay here…
Teoksen nimi: Occupied
Occupied
Teoksen nimi: Kein Schlaf
Kein Schlaf
Teoksen nimi: Nausea
Nausea
Teoksen nimi: Déjà-vu
Déjà-vu
Teoksen nimi: Pane rohkem huulepulka / Add more lipstick
Pane rohkem huulepulka / Add more lipstick
Teoksen nimi: Unreal Presence
Unreal Presence
Teoksen nimi: Moment of Clarity
Moment of Clarity
Teoksen nimi: Forest II
Forest II
Teoksen nimi: Forest I
Forest I
Teoksen nimi: Déjà-vu
Déjà-vu
Teoksen nimi: Urban Playground
Urban Playground
Teoksen nimi: All one all alone
All one all alone

Bio

(3.8.2025)

Ilkka Pitkänen (s. 1981) on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka työskentelee monialaisesti muun muassa mediataiteen, liikkuvan kuvan, valokuvan, installaatioiden ja performanssin parissa. Pitkänen valmistui Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi vuonna 2013, ja hänen teoksiaan on ollut esillä sekä kotimaisissa että kansainvälisissä näyttelyissä.

Pitkänen on toiminut aktiivisesti kuvataiteen kentällä hallinnollisissa ja luottamustehtävissä vuosina 2016–2024. Taiteen asemaa Suomessa hän on edistänyt toimimalla muun muassa MUU ry:n hallituksen puheenjohtajana sekä Suomen Taiteilijaseuran hallituksen jäsenenä vuosina 2017–2020. Lisäksi Pitkänen on ollut taideyhteisö Yö ry:n perustajajäsen ja ensimmäinen puheenjohtaja vuosina 2020–2022.

Pitkänen on myös toiminut Suomen Mediataideverkosto ry:n puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana sekä useana vuonna Kuvasto ry:n nimitystoimikunnan puheenjohtajana ja Frame Contemporary Finlandin valtuuskunnan varapuheenjohtajana.

Pitkänen on yksi Raaseporissa vuosittain järjestettävän Aletheia Fest -monitaidefestivaalin pääjärjestäjistä sekä vuodesta 2017 alkaen festivaalia järjestävän Aletheia ry:n hallituksen puheenjohtaja ja perustajajäsen.

Ennen siirtymistään täysipäiväiseksi kuvataiteilijaksi vuonna 2014, Pitkänen työskenteli tv- ja elokuvatuotannoissa muun muassa leikkaajana, animaattorina ja graafisena suunnittelijana. Hän on tehnyt yhteistyötä suomalaisten kuvataiteilijoiden kanssa, toteuttanut tilaustöitä museoille ja luonut videovisualisointeja poikkitaiteellisiin hankkeisiin.

Pitkäsen viimeisin yksityisnäyttely Æther järjestettiin Galleria Katariinassa, Helsingissä 25.7.-17.8.2025.

Vuonna 2024 Pitkänen osallistui ryhmänäyttelyihin Suomessa ja Armeniassa sekä toteutti kahdeksan julkista performanssia ja muita esitystaiteellisia kokonaisuuksia. Näihin kuului muun muassa toukokuussa 2024 järjestetty Traumadisko-performanssitapahtuma Kalasataman Ars Longa -talossa yhdessä Inari Virmakosken ja muiden performanssitaiteilijoiden kanssa. Syksyllä 2024 MUU Mediataidetorilla Kaapelitehtaalla oli esillä hänen uusi osallistava mediataideteoksensa UP'L, joka valmistui lokakuussa 2024.
  • Taiteilijahaku
  • Teoshaku
  • Taiteilijat A-Ö
  • Ohjeet taiteilijoille
  • Kirjaudu
  • Tietoa sivustosta
  • Palaute
  • Kysyttyä
  • Yhteystiedot
  • Käyttöehdot
  • Saavutettavuusseloste
  • Rekisteriseloste

Kuvataiteilijamatrikkeli